hei
haluun heti alkuun sanoo että joo, oon 12, ja tiedostan sen että oon pieni ja "asiat muuttuu" ja "kyllä se siitä." mutta musta on tuntunut tältä jo monta vuotta, ja mä en enää jaksa uskoo siihen et tää helpottais viel joskus.

siis.
oon 12-vuotias pikkutyttö, ja mulla on kavereita,mutta ei silti ketään kelle pystyisin oikeesti puhumaan ihan kaikesta. voin aina antaa frendeille jonkun pintaraapasun siitä, miltä musta tuntuu mutta oikeesti fiilis on 100x kauheempi. jos puhutaan ihan tosisaaan, niin mä en tiedä miks mulla on paha olla. En pysty tai uskalla puhuu kellekään kouluterkkarille tms., enkä varsinkaan omille porukoille, koska ollaan aika huonoissa väleissä, mihin ei siihenkään mitään järkevää syytä.

pärjään huonosti koulussa, ja koulu ahdistaa.
ei, en oo kiusattu, mut välillä on sellasia kausia että kukaan ei oo mun kanssa koska oon ruma ja muuta inhottavaa.

saan hirveitä ahdistus- ja paniikkikohtauksia. pyörryttää, en saa henkeä kunnolla, ja tuntuu vaan että kuolen. Välillä kans sydän alkaa hakata hulluna ja nään esim. Että ovi aukee tai verhot heiluu tms. vaikka niin ei tapahdu.

joka yö nään hirveitä painajaisia ja silleen.
Melkeen joka ilta vaan itken, koska pelottaa että mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
pahimpina hetkin puristaa rintaa, ja painaa kaulassa niin, että ei saa kunnolla henkeä, tuntuu vaan että kuolen ja oikeesti sattuu hengittää.

oon kans ollut itsetuhonen jostain 10-vuotiaasta.. :/

yks vanha kaveri mainitsi kerran, että saatan olla masentunu.
kuinka todennäköstä? 😶