Surunparantaja1.10.2016 15:29
1/7
Masennus

Moikka! Olen lukion ykköstä käyvä tyttö ja minulla olisi kysymys liittyen kouluterveyden hoitoon. Olen ollut masentunut/alakuloinen 7 luokasta lähtien enkä siihen ole hakenut apua mitenkään. Jossain vaiheessa kehiin astui myös viiltely ja jäätävät itsetunto-ongelmat. Kukaan läheisistäni ei tiedä ongelmistani, vaan olen ne saanut piilotettua pitkien housujen ja valheellisen hymyn taakse.

Nyt siis minulla olisi tulossa terveystarkastus noin kuukauden päästä ja en tiedä mitä tehdä. Ryhmänohjaajani on ollut minusta huolissaan ja onkin epäillyt hymyäni ja kysellyt onko kaikki hyvin, ja vastauksena hän on saanut aina minulta että kyllä, kaikki on hyvin. Oloni on koko ajan väsynyt, yksinäinen ja epätoivoinen, joten itse kysymykseen: mitä kokemuksia teillä on kouluterveydenhoitajista ja heille "avautumisesta?" En nimittäin haluaisi että kaikki kuulisivat tästä (perhe ja luokanohjaaja) Minkälainen vaitiolovelvollisuus terkkareilla siis on? Nimittäin jos en itse kerro viiltelystä ja hän huomaa arvet, pelkään että perheelleni kerrotaan sillä olenhan alaikäinen..

Tekstistä tuli varmaan todella sekava, mutta toivottavasti pointtini tuli selväksi jollekkin, kiitos jos vastaatte!