Oon niiiin rikki. Omasta syystä vieläpä, tätä on jatkunut yli kaks vuotta jo, en vaan osaa sanoa ei tai lopettaa. Vituttavaa et saan itteni nostettua sieltä pohjamudista just ja just takas elävien kirjoihin ja sen jälkeen meen ja laitan itseni takas lähtötilanteeseen. Helpottais kummasti jos kuolisin tai hän kuolis. Ei olis mitään mihin palata tai antaa anteeks ja uutta mahdollisuutta. En vaan ymmärrä että vaikka meiän erosta olis 100 vuotta niin aina nähään kummatki toisemme ku ei oltais oltu erossakaan. Ja kaikki aina päättyy samoin, tajutaan että ei toimi vaikka mitä tehdään.... se hajottaa niiin helvetisti. En pysty edes ajattelemaan ketään muuta romanttisessa mielessä. Jospa hän vaikka kyllästyis muhun..


Helpotti.