Kertokaa omia kokemuksianne lievästä masentuneisuudesta, mielialan aaltoiluhäiriöstä ja vaikkapa dystymiastakin! Mulla ei niitä olen, mutta jokus mietin, että voisiko kyse olla niistä.

Mä en tiedä olenko mä lievästi masentunut, onko mulla jokin mielialan aaltoiluhäiriö vai olenko vain ailahtelevainen ja paska ihmissuhteissa, mut nää lievät oireet mitä mulla on, ovat kuitenkin jatkuneet melko kauan ja koen, että ne haittaa mun elämää.

Mistä alottaisin? Niistä jaksottaisista masentuneisuuden tunteista, jolloin tuntuu, ettei mulla ole minkäänlaista tulevaisuutta ja kaikki ahdistaa, sosiaalisesta ahdistuksesta kun olen niin huono ihmissuhteissa, yksinäisyydestä ja siitä, kun en kestä olla yksin, tyhjyyden tunteesta kun elämä on pelkkää elossa olemista vai niistä hetkistä kun saatan olla kamalan iloinen, innoissani ja puhelias? Olen nyt 20 vuotias ja nämä ovat jatkuneet hyvin kauan.

Nyt mä en oikein osaa sanoa mitään, koska olo on tyhjä. Mun elämä on hyvin rutiininomaista, muuten tuntuu, ettei mulla kestä pää. Koko ajan pitää olla jotain tekemistä tai yrittää tukahduttaa se tyhjyyden tunne jotenkin. Olemalla koneella, katsomalla telkkaria. Tekemällä ruokaa. Pesemällä pyykkiä. Ihmissuhteilla. Viikonloput on pahimpia, asun yksin. Käyn todella usein vanhempieni luona, joka toinen viikko ja jaksotan elämääni näin: vanhempieni luo viikonlopuksi,kun on aika lähteä, alkaa ahdistamaan, koska mietin tulevaa viikonloppua jolloin olen yksin, omassa kodissani lasken päiviä siihen, että pääsen taas vanhempieni luokse, no se toinen viikonloppu menee siinä kun yritän täyttää tyhjyyden ja tehdä kaikkea. Välietappi on karkkipäivä, joskin syön herkkuja muulloinkin. Eli siis, elämänsyklini on tämä: vanhempieni luona, karkkipäivä, väliviikonloppu, karkkipäivä, vanhempieni luo.

Muuttaessani uudelle paikkakunnalle, yritin kovasti ihmissuhteissa. Mutta jo ekan parin viikon aikana aloin ajatella paranoidimaisesti. Jaoin ihmiset sen mukaan, ketkä inhoavat minua ja ketkä pitävät minusta. Noin 10 ihmiselle hädin tuskin puhuin, koska ajattelin, että he halveksivat minua. Yritin kuitenkin ajatella järjellä, ettei ne minua vihaa ja olin mukana. Lopulta aloin olla ihan pihalla muiden jutuista. En tajua missä välissä heistä tuli niin läheisiä. Ylianalysoin koko ajan ihmisten ilmeitä: "okei, nyt toi on kyllästynyt, se haluaa päästä musta eroon. Toi näyttää vittuuntuneelta, se haluaa, että mä menisin pois tunkeilemasta. Okei, toi näyttää vaivaantuneelta..." Minä yritin roikkua mukana. Ja yritän, yhä edelleen, tosin olen alkanut vältellä. Vain yhden ihmisen seurassa koen oloni hyväksi, mutta hän onkin todella huomaavainen ja on sanonut pitävänsä minusta. Sosiaaliset suhteet ahdistaa. Kaikki ihmiset ahdistaa. En tajua miten muut ystäväni ja sisarukseni pääsevät elämässään eteenpäin, solmivat ystävyyssuhteita ja muuta. Ihmiset on pelottavia. Tuntuu, etten koskaan pääse mukaan mihinkään yhteisöön.

Joskus tulee niitä hetkiä, kun olen vilkas ja ylipuhelias, mutta ei sekään nyt... Kai? Ahdistaa ne sosiaaliset suhteet silti. En osaa tästä kertoa sen enempää.

Olen paljon omissa maailmoissani. Harjoitan eskapismia. Vietän illat pääni sisäisessä, vaihtoehtoisessa elämässä.

Tyhjyyden tunne saattaa johtua siitä, että tukahdutan omia tunteitani. Mun on vaikea toisinaan tietää, mitä tunnen ja ajattelen. Joskus kun olen todella ahdistunut, saatan sanoa itselleni: "lopeta teeskenteleminen, et sinä oikeasti ole masentunut!" kun saatan ajatella, että tekis mieli tappaa itseni, saatan ajatella: "älä ole noin dramaattinen koko ajan!" Nyt olen yrittänyt olla rehellinen tunteilleni. Eräänä päivänä alkoi ahdistaa vaikka kaikki oli hyvin ja annoin sen vain tulla. Huimasi ja oli sellainen paineen tunne päässä melko pitkään.

Ikävöin erittäin paljon vanhempiani ja lemmikkejäni ja sisaruksiani ja vanhoja kavereitani... Joskus pelkään, että he unohtavat minut ihan kokonaan nyt kun heillä on uusia ystäviä, minusta tulee se "lapsuuden paras kaveri", jonka kanssa rupatellaan kerran pari vuodessa.

Tässä nyt ei ole läheskään kaikki, esim. en puhunut aggressiivisuudesta mitä minulla esiintyi koko lapsuuteni ja teini-ikäni. Mutta toivottavasti saitte jotain irti.