RuskaH20.7.2018 15:25
1/6
Lestadiolaisuudesta eronneita aka uskonsa kieltäneitä?

Tänään muu perhe lähti asuntovaunureissuun, ja ennen töihin lähtöä laitoin äidille ja isälle kirjoittamani kirjeen asuntovaunun ruokailuvälinelaatikkoon. Kirjeessä kerron, miksi en voi enää olla uskomassa (seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä, sovinismi yms ja selitän että on usko, toivo ja rakkaus mutta suurin niistä on rakkaus ja että tästä lähtien aion valita rakkauden) ja kerron myös siitä huolesta, että oon jatkossa ulkopuolinen muusta perheestäni, koska mua ei enää tervehditä samalla tavalla kuin muita, tuun oleen aina se uskonsa kieltänyt lapsi eikä vanhemmat enää voi iloita mun puolesta mun elämän asioissa koska ne osaa vaan toivoa että tulisinpa taas uskoon.

Pelottaa joka hetki kun ajattelen että jossain vaiheessa mun vanhemmat löytää kirjeen. Toisaalta tää on mulle pitkän kipuilun jälkeen suuri helpotus. En olis enää yhtään pitempään voinut imagon ja perheenjäsenieni tunteiden takia tai yhtään millään verukkeella elää niin vahvasti moraaliani ja omaatuntoani vastaan ja pitämään suutani kiinni kaikista karseista asioista, mitä mun ympärillä tapahtuu. Nyt ei tarvitse esimerkiksi enää piilotella sitä, että haluan osallistua Setan toimintaan ja esimerkiksi seurustella rauhassa ilman painostusta aikaiseen avioliittoon. Ei tarvitse myöskään enää esittää, että olisin samaa mieltä asioista, jotka oikeasti saa mun veren kiehumaan.

Ahdistaa myös se, että kun kaverit saa kuulla tästä, meidän välit ei tuu koskaan olemaan samat. Kaveriporukassa oli ennen yksi, joka kielsi uskonsa, ja sitä vaan lakattiin kutsumasta enää mihinkään. Toisaalta lestadiolaisten porukassa keskustellaan aika paljon uskonasioista, enkä tiedä, haluanko kuulla niistä hirveästi.
Inhottaa myöskin se että ihmiset ei saa kerralla tietää tästä, vaan pitää kertoa kaikille yksitellen. Jos annan vanhempien kertoa, ne kertoo oman versionsa siitä kuinka "se Ruska nyt sitten eksyi maailmaan, kyllä aina oli tiedossa että homous sen veisi pois Jumalan valtakunnasta".


Onko täällä muita, joilla olisi vastaavanlaisia kokemuksia? Tai muuten vaan ajatuksia tästä, tai lohduttavia sanoja?