Demissä on keskusteltu aspergerin syndroomasta ja jotkut ovat pohtineet, voiko heillä olla se, mutta minäpä olen sellainen tapaus, joka tietää, ettei ole - ja silti lähipiirissä ollaan muuta mieltä. Minun pitää mennä parin viikon päästä neuropsykologin poliklinikalle testeihin ja täyttää sitä varten nivaska lomakkeita, joissa kysytään mm. onko minulla ripulia, ja ei vain kiinnosta. Kun olen kerta toisensa jälkeen udellut äidiltäni perusteita hänen vankalle uskolleen assiudestani, ainoa selitys on ollut, että olen jollain tavalla erilainen kuin muut ja olin lapsena kömpelö (olinkohan edes). Mutsin pakkomielle on alkanut, kun nyt pitäisi varmaan tehdä jotain aikuisten valintoja tai jotain, ja ne ovat erilaisia kuin mitä hän olisi minulle valinnut. Burgerin diagnostiset kriteerit ovat kuitenkin jotkut ihan muut kuin jonkun subjektiivinen kokemus erilaisuudestani ja arvio motorisesta heikkoudestani tai erimielisyydet elämän suunnasta, nimittäin:

■ Esiintyy laadullisia poikkeavuuksia keskinäisessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja viestinnässä; vaaditaan kaksi neljästä kriteereissä tarkemmin eritellystä piirteestä.
■ Esiintyy kaiken kattava syventyminen yhteen tai useampaan mielenkiinnon kohteeseen (yleisin tapaus) tai pakonomainen tarve noudattaa epätarkoituksenmukaisia päivittäisiä tottumuksia ja rituaaleja tai kaavamaisia ja toistavia motorisia maneereja tai lapsuudenaikainen alituinen syventyminen lelujen osatekijöihin kuten tuoksuun, pintamateriaaliin, ääneen tai värinään.
■ Kielellisessä tai kognitiivisessa kehityksessä ei ole merkittävää yleistä viivästyneisyyttä.
■ Motorinen kömpelyys on yleistä, mutta ei ole diagnoosin edellytys.
■ Yksittäiset erityistaidot ovat yleisiä, mutta eivät ole diagnoosin edellytys.
■ Poikkeavaa käyttäytymistä ei voida pitää seurauksena seuraavista psyykkisistä tai kehityksellisistä häiriöistä: erityisosatekijätön skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö, pakko-oireinen häiriö, vaativa persoonallisuus, lapsuusiän reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö, lapsuuden kiintymyssuhteiden estottomuus.

Olin 12 tai 13, kun ensi kertaa törmäsin sanaan "asperger". Luin, että aspergereiden on vaikea saada ystäviä ja mietin, onko tämä selitys sille, miksei minulla ollut sellaisia. Yläasteiässä huomasin, että minun oli joskus vaikea ymmärtää toisten sanatonta viestintää ja motiiveja toisten käytöksen takana. Tiesin, ettei sekään kuitenkaan ollut todiste vielä mistään, ja asiaa jonkin aikaa aprikoituani, tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole aspergeria ja vuosien saatossa vakuutuin asiasta yhä lujemmin. Nyt varttuneempana olen esimerkiksi ymmärtänyt, että usein minulta ymmärtämättä jäänyt käytös oli vain teinien hölmöilyä, jossa ei olekaan mitään ymmärtämistä.

Tuntuu siltä, että joidenkin mielestä asperger = jokainen hiljainen/nörtti/normista poikkeava, miettimättä sitäkään, millä jumalan vallalla ympäröivä yhteisö niitä normeja asettaa. Miksi haitattomat luonteenpiirteet tai käyttäytymismallit, joita naapurin kake pitää tyhminä tai outoina, pitää medikalisoida? Onko aspergerin syndrooma sidoksissa aikaan ja paikkaan? Tämä on turhauttavaa siksikin, että näen jatkuvasti ah-niin-normaaleilla ihmisillä kömpelyyttä sosiaalisissa tilanteissa ja käytännön asioiden hoitamisessa, mutta he eivät vain huomaa sitä itse, eikä heitä leimata miksikään.

Tästä tuli nyt katkeramman sävyinen viesti kuin oli tarkoitus. Mutta onko teillä "diagnosoitu" jotain, leimattu teidän joksikin, mitä ette ole, olipa kyse sitten oireyhtymästä, sairaudesta tai täistä? Veikö mummosi sinut anonyymien anorektikoiden kokoukseen, kun kieltäydyit kolmannesta jäätelöannoksesta? Sättikö kouluterveydenhoitaja sinua munchausenin oireyhtymää potevaksi, vaikka jalkasi oli ihan oikeasti murtunut?