Mulle oli sattunut lapsuudessa yks juttu, ja siitä ei tiennyt kuin yksi henkilö maailmassa ja hän oli mukana siinä. Mua nolotti koko asia joten en uskonut ikinä sitä kertovani kellekkään. Päätin kuitenkin puhua asiasta koska ajattelin et sen jälkeen sen vois paremmin unohtaa. No, siitä sai sitten pakosta vanhemmat tietää.. Se oli kamalin asia mikä mun elämässä oli tapahtunut, ja kaduin asiasta kertomista oikeastaan enemmän kuin itse asiaa. Avautumisesta on kulunut vuosi, ja häpeä ja syyllisyys on kokoajan vain suurempi. Onko kenellekkään muulle käynyt niin että puhuminen ei autakaan vaan pahentaa tilannetta? Vaikka aina sanotaan et puhuminen auttaa