B_Boss7.11.2016 21:28
1/1
Kummittelu

Olen aina vähän ihmetellyt miten jotkut pystyvät suhtautumaan aaveisiin ikään kuin ne olisivat ihan arkisia asioita.

Mä olen nykyään aika varma, että aaveita on olemassa. Tai ainakin ihmisen energia jää kummittelemaan. Mutta en tiedä mitä se kummittelu varsinaisesti on. Luulisi, että maailmankuva olisi tästä tiedosta muuttunut. Se ei kuitenkaan ole... Vaikka siis olen ihan varma, että jotain kummittelua on olemassa.

Ymmärrätkö mitä haen tällä? Siis miksi jotkut uskovat henkimaailmaan, mutta sitten kuitenkin suhtautuvat siihen niin arkisesti? Eikö ajatus sellaisesta ahdista ollenkaan?

Kuitenkin yleensä ajatellaan, että ihminen elää, kuolee ja kaikki on sitten siinä. Jopa minä pidän uskovana ihmisenä sellaista kaikista parhaana vaihtoehtona. Ajatus taivaasta ei erityisemmin houkuttele. En mitenkään erityisesti halua uskoa henkimaailman olemassaoloon. Kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet toisin.