Kakki tietävät ilmiön. Aivan kuin kauniina nähdyksi tuleminen olisi ihmisoikeus, joka brutaalisti riistetään ei-epätavallisen onnekkaalta valtaväestöltä. Aivan kuin ihmisyhteisön kauneusihanne voisi koskaan olla helpoimmin tavoitettava. Ja aivain kuin tämä median ihmisen ihan omassa päässään herättämä pakottava tarve olla kaunis, olisi todellisessa maailmassa niin merkittävä kelpoisuuden mittari, että sen merkitys on äkkiä kitkettävä yhteiskunnasta.

Mitä on tämä inhorealismin tyrkytys? "Katsokaa, olen ylpeä ja lihava, olen synnyttänyt ja kudosta roikkuu, en ole mikään epärealistinen mallinukke, vaan aito nainen." Tarkoitus ei välttämättä enää ole edes esittää omaa vartaloaan kauniina, vaan pyrkiä esittämään kauneuden arvostaminen alemmin moraalisena ajatteluna, ja tarjota sen sijaan jokin uusi arvo (kuten äiteys), jota kuvattu vartalo jotenkin symboloi. Toinen tapa on vaihtoehtoestetiikka, jossa "tavallinen ihminen" esitetään kauniina, "epärealististen ihanteiden" sijaan.

Ja mistä ainainen moraalista raivoa uhkuva syyllinen-uhriajattelu? Yhtälailla sinä ulkomuotoosi tyytymätön kansalainen olet teollisuuden manipulaation, ei-itse valitsemiasi geeneettisiä taipumuksiasi hyväksi käyttävän ympäristön uhri, kuin vastuussa omista teoistasi (=syytä itseäsi lihomisestasi.) Oletko itsesi, yhteiskunnan, vai molempien uhri? Kuka siis on syyllinen? Mihin tarvitaan syyllistä?

Esittämiini kysymyksiin voisin tietysti vastata jollain ihmisluontoa yleisesti koskevilla psykologisilla analyyseillä, jotka toisaalta joku muu voisi esittää tämän kuvaamani käyttäytymisen puolustukseksi. Ilmoitan tämän jottei jäisi epäselväksi, etten ole tässä sen paremmin stereotypisten kauneusihanteiden, kuin vastarinnankaan "kannalla". Huvittaa vaan analysoida tätä ilmiötä.

Mun ei kyllä ikinä pitänyt kommentoida tätä aihetta sen tarkemmin, koska mielestäni siitä on keskustelua jo ärsyttävän paljon.