Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

ILOVEFOOD21.5.2017 14:10
1/8
Kaverit ei ymmärrä, pakkomielle ja ahdistus

Ihan tälleen etukäteen vähän taustatietoa että olis helpompi ymmärtää. Mulla on siis ollut nyt aika kauan jo tosi vaikeeta ahdistuksen ja pakkomielteisen häirin (ocd) kanssa. Mulla ocd tulee ajatuksien, tarkistelun ja muun tekemisen (koskemisen yms kautta). Oon aina ollut varovainen ihan pienestä lähtien, ja muistan ajattelleeni etten voi pyöriä vasempaan kierrosta jos en pyöri oikeaan saman verran (joskus 5v tyttönä kerhossa). Oon aikasemmin käynyt juttelemassa mun yksinolon ahdistuksesta yms perheneuvolassa, ja kun nyt viimevuoden puolella käytiin siellä (alkusyksystä) sain lähetteen terapiapolille sairaalaan psykiatriselle. Se johtui siis pakko oireista ja eihän mulla sillon ollut siis vielä diagnoosia, koska olin käynyt vaan yhdellä erikoislääkärillä. Sitten sain viikoittaisia- kerran kahdessa viikossa käyntejä psykiatrialla ja mun psykoterapeutti oli sitä mieltä että pitää aloittaa terapia, ja kävinkin sitten toisella erikoislääkärillä. Joku kuukausi ennen tätä seuraavaa lääkärikäyntiä asiat meni todella hankalaksi, en voinut mennä kouluun kamalan ahdistuksen takia (itkin koko ajan, ja ahdisti muutenkin ihan hitosti) sain ahdistus ja paniikki kohtauksia, ja niitä sain siis koulussa paljon. Rupesin sitten tottakai pelkäämään myös kouluun menoa sen ahdistuksen ja paniikin vuoksi, ja olin siis
paljon pois koulusta (sairaslomalla lääkärin todistuksella). Sain sitten tältä toiselta lääkärikäynniltä lääkkeen pakko-oireiseen häiriöön sekä pelkotiloihin, että myös kohtauslääkityksen. Ja koska sain tästä jokapäiväisestä lääkkestä aluski kamalia aloitusoireita (oksentelus, yökötystä, ruokahaluttomuutta yms pahaa oloa) olin siis taas viikon sairaslomalla tämän lääkärin antamalla sairaslomalla. Meillä kotona mua ymmärretään oikeesti tosi hyvin kun suvussa on psykiatreja, mutta sit kaveripiirissä... Mulla on muutama paras ystävä ja he tietää mun lääkityksestä ja vaikeuksista. Käyn siis nyt terapiassa kaksi kertaa viikossa, ja lääkkeet on alkanut vaikuttaa, mutta eivät vielä kokonaan (noin. 4vko vaikutusaika kuulemma) ja mulla on siis tosi vaikeaa olla koulussa osittain ja oon vieläkin osittaisia päiviä pois, ja kyllä mulla on keinoja joilla välttää kohtauksia ja koulussa tiedetään mun tilanteesta, että ''saan'' olla pois jos on ihan kamala olo, mutta siis yritän kaikkeni kyllä. Niin siis mun muutama lähimmäinen kaveri ei tunnu ymmärtävän mua ja tiiän ettei ne silleen voikkaan kun ei koe itse samaa, mut kun en haluais niille ihan suoraan kumminkaan sanoa että mä olen sairas enkä haluaisi että te painostaisitte mua yhstään enempää, niinkun esim et sunhan on pakko olla koulussa ja et sä saat muuten ihan paskoja numeroita, sä et pääse lukioon, mikset oo täällä yms... En oo niille mistään vihainen mutta jos täällä ois kohtalon tovereita niin miten saisin heille 'kauniisti'' sanottua että mulla on oikeasti henkisesti vaikeaa eikämulle ole mikään itsestäänselvyys olla koulussa tai mennä normaalisti julkisille paikoille.