jennivilhelmiina4.3.2017 12:42
1/19
kaverilla mielisairaus?

Olen huomannut yhden parhaan kaverini oudon käytöksen. Hän ensin (noin vuosi sitten) leikkautti samanlaiset hiukset kuin minulla jonka jälkeen hän värjäsi myös ne saman väriseksi, no ei siinä siis mitään, mutta sitten hän on alkanut matkia käyttäytymistäni, tyyliä, ja kaikkea mistä pidän niistä hänkin yhtäkkiä pitää. Hänellä tuntuu olevan myös pakkomielle viedä kaikki jätkät keille puhun edes yhden sanan. Hän on puhunut asioita minusta entiselle jätkälleni(joka silloin vielä oli poikaystäväni), jotka eivät pidä paikkaansa. Hän yrittää ajaa muut kaverini pois ns. tieltä, että olisin vain hänen kaverinsa. Tuntuu että olen hänelle jokin pakkomielle. Hän on alkanut puhua kuten minä, meikata kuten minä ja pukeutua ja käyttäytyä kuten minä. Hän yhtenä iltana paljasti, että hän on vähän vakoillut minua miten teen meikkini. Ostin uuden hupparin ja kas kummaa hän oli etsinyt koko illan samanlaista hupparia netistä (vaikka hän on sanonut ettei pidä sen tyylisistä vaatteista), hän kysyi koulussa onko tämä huppari se sama jonka hän oli löytänyt netistä, vastasin että ei, niin hä ei sitten ostanut hupparia, vaikka oli kertonut kuinka hän ostaa sen. Hän on myös etsinyt vanhoja kuvia minusta netistä ja hänellä on puhelimessa hyvin paljon kuvia minusta, mikä on hieman outoa. Värjäsin viime viikolla tummemmat hiukset ja tadaa päivä myöhemmin hänelläkin oli tummaksi värjätyt hiukset. Tässä oli muutama esimerkki niistä mitä hän on tehnyt, sillä en tähän kaikkea saa, koska tätä tapahtuu päivittäin. Muutama ystävänikin on alkanut huomautella ja varoitella asiasta, niiden ansiosta oikeastaan itsekin huomasin asian. Epäilen, että kaverillani on jokin mielensairaus, tai alkava sellainen. Osaatteko sanoa mistä voisi olla kyse?