Otsikon väite on viime aikoina jotenkin vaivannut mua. Ymmärrän sinänsä, että ajatus siitä, että "jokainen on omalla tavallaan kaunis" riippumatta vaikka sairauden tai onnettomuuden muuttamasta ulkonäöstä, vammaisuudesta, aknesta, ylipainosta, meikittömyydestä, younameit voi olla monelle voimauttava, mutta mun mielestä tällainen ajattelutapa sisältää sen vähän ongelmallisen tausta-ajatuksen, että ulkoinen kauneus olisi jotenkin itsearvoista, ja että jokaisen välttämättä täytyisi olla kaunis, jotta elämä olisi elämisen arvoista. Onko jokainen kaunis? Täytyykö jokaisen olla kaunis? Miksi jokainen on omalla tavallaan juuri kaunis, miksei vaikka hauska tai älykäs tai jokin muu ominaisuus?

Vähän aiheen vierestä, oon huomannut - vähän kumma kyllä - voivani henkisesti jotenkin paremmin, mitä kauemmas olen lipunut perinteisestä länsimaisesta kauneusihanteesta ylipainon, isokokoisten tatuointien ja pitkien hiusten leikkaamisen myötä. Erityisesti hiusten leikkaaminen ensin pelotti, koska tuntui, että mun pitäisi jotenkin kompensoida muuta epäviehättävyyttäni edes niillä pitkillä hiuksilla, mutta leikkaaminen jotenkin konkretisoi mulle sitä, ettei todellakaan tarvitse.

Kertokaa mulle teidän ajatuksia aiheesta. Mua kiinnostaa!