Ajattelin nyt tehdä aloituksen hieman yleisemmälläkin tasolla, vaikka kyse on henkilökohtaisesta ongelmasta.
Mahdollisimman lyhyesti ilmaistuna poikaystäväni haluaa lapsia, minä taas en ole koskaan täysin edes tukenut homoadoptiota tai -vanhemmuutta. Olemme keskustelleet asiasta useita kertoja, viimeksi mieheni teki hyvin selväksi, että on tosissaan, eikä jaksa käydä enää mitään läpänheittosanailuja aiheesta.
Ensinnäkään homomiehet eivät ole adoptiojonojen kärkipäässä yhtään missään maailmassa. Järkevin vaihtoehto olisi siis suurten rahallisten panostusten saattelemana "vuokrata kohtu" ja tehdä näin oma lapsi. Eettisesti mielestäni erittäin arveluttavaa maksaa jollekkin köyhälle naiselle siitä, että vaarantaa henkensä synnyttääkseen vieraille ihmisille lapsen palkkaa vastaan.
Mieheni mielestä kaikilla aikuisilla ihmisillä tulisi olla oikeus vanhemmuuteen. Tätä paljon hoetaan LGBT-oikeuksia ajaessa, mutta en ole itse koskaan täysin sisäistänyt ajatusta. Siis miksi pitäisi olla? Ovatko lapset jotain hyödykkeitä, joiden tarkoitus on tehdä aikuiset onnellisiksi? Esimerkiksi adoptiossa on mielestäni kyse lapsen oikeudesta turvalliseen kasvuympäristöön, lapsi kun ei pärjää yksin ja usein voi huonommin laitoksessa kuin perheen parissa. Joidenkin mielestä kuitenkin ilmeisesti adoptiossa on kyse lapsettomien aikuisten oikeudesta lapseen?
Epäilykseni homoadoptiota/lapsen hankintaa kohtaan liittyy myös siihen, että itse en olisi ikinä halunnut kasvaa ilman äitiä. Myös mieheni on täysin äidin pikku pullanmuru, mutta ei näe mitään yhteyttä siihen, että lapsi oikeasti saattaisi voida huonosti kahden miehen kasvattamana ilman äitisuhdettaan.
Tunnen myös aika vähän täysin tasapainoisia homoja. Itselläni on myös selviä bi-po-oireita ja hyvin pitkään jatkunut masennus. Mieheni on niin ikään melkoinen tuuliviiri. En näe että olisimme heteroparinakaan mitään kovin erinomaisia kandidaatteja vanhemmuudelle.
Herättääkö jotain ajatuksia? Mitä ikinä.
Ei nyt olla tässä saman tien mitään prosessia aloittamassa, emme edes vakituisesti asu samassa maassa. Muutenkin lapsen hankinnan toteuttaminen kestäisi vähintään sen 2-3 vuotta homoparilta.