Mun suunnitelmis ois vaikka mitä kivaa suomen sisäl ja yks juttu kesäl viros ja saksas syksyllä. Mä teen ite kaikkeni et pääsisin lähteen, meen kesätöihin, haen huomenna. Mut en tiiä onnistuuko mikään silti mut aijon vaan mennä ja tehdä. En sano mitään et "oon jo hei 16, melkeen aikuinen" En oo melkein aikuinen. Mutta oon kypsä, sillanen mitä mun ikänen on. Moni on sanonu et on luullu et oon jotain 18v ku on tutustunu muhun paremmin ja tälleen. Mut mä pärjään maailmassa, en oo yksin mulla on aina kaikkialla enkeleitä jokka suojelee mua. Mä osaan pitää huolen itestäni. Iskälle pelkästään se et meen kaverille 10km päähän on iso juttu. Oon vakuutellu et mä pärjään vaikka kuinka paljon. Aina kun kysyn iskältä voisinko päästä tuonne ja tuonne niin vastaus on ei. Se tuntuu aina niin pahalta kun siihen ei oo mitään syytä. Ainut syy on se etten vaan saa. Jos kysyn syytä niin se vaan on et ei nyt, sitten kun oot aikunen niin sulla on aikaa kyllä kiertää. Halusin vaan avautua ja ehkä saada vertaitukea