Slowfood5.3.2016 18:58
1/14
Haaveiliko kukaan muu aina tekevänsä jotain "suurta", tietämättä mitä?

Aina pikkulapsesta varhaisaikuisuuteen oon katsellut tv-ohjelmia yms ihaillen kuuluisia ihmisiä, ja aina ajattelin, että joku päivä olen yksi heistä. Joskus minä istun talk show:n vieraana ja mun elämäkertaa halutaan lukea.

Kuitenkin tämä on aina ollut pelkän haaveen tasolla. Mulla ei ole mitään erityistaitoja, enkä ole niitä koskaan kehitellytkään. Koulut oon hoitanut kunnolla, mutta siinäpä se. Harrastuksia ei ole oikein ollut.

Ei siis kovinkaan realistista nyt ryhtyä kuuluisaksi ja menestyneeksi näyttelijäksi/kirjailijaksi/toimittajaksi/valokuvaajaksi/talousasiantuntijaksi. En oikeastaan edes haluaisi tavoitella noita asioita, tuntuu kamalan raskaalta.

Onko kellään muulla käynyt näin? Tavallaan siis haaveilee elämältään jotain suurta ja ihmeellistä, mutta ei oikeastaan edes tiedä MITÄ eikä jaksa tippaakaan tehdä mitään sen eteen.

Olen juuri lukiosta valmistunut ja kuumeisesti mietin, että mitä sitä nyt tekis, hakisko johonkin töihin vai opiskelemaan. On täytynyt siis viimein kohdata nämä omat omituiset/puolinaiset haaveet. Tavallisen ammatin hankkiminen tuntuu niin ...pettymykseltä, mutta en oikein usko että musta mihinkään muuhunkaan olisi, jos edes siihen.

Ketään muita?