Tyyliin "Ken ain' siel mun omanain käydä saa." En tajua miten tuohon vieläkin törmää jatkuvasti muuallakin kuin virsikirjoissa ja ehkä jossain 40-luvun suomifilmeissä. Ilmeisesti ainakin jotkut vähän vanhemman sukupolven katu-uskottavat taidehomot on ottaneet normikseen käyttää jotain ihme vitun kieltä, jolla kukaan ei ole varmaan kahta Perähikelän murresyrjämää lukuunottamatta puhunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Joku runous nyt tietenkin on tyypillisesti aina poikkennut jotenkin puhutusta kielestä, mutta erityisesti tämä aivan vitun ärsyttävä jumalan pelon aikoihin assioiva kieli puistattaa estetiikan tajuani.

Tuli vaan mieleen.