Päivisin koulussa kaikki on hyvin - pystyn olemaan sosiaalinen ja nauttimaan ajastani ja hymyilemään, sillä voin viettää aikaa kavereiden kanssa. Nautin joka hetkestä, en halua lähteä koulusta. Siellä ei tarvitse olla yksin, luokka on aina läsnä, koulu on jotenkin turvallinen paikka.

Iltaisin en osaa enää olla omalla kämpällä yksin. Haluaisin piirtää, katsoa tv-sarjoja, lukea, lähteä ulos, tehdä niitä asioita mistä olen ennen nauttinut, mutta mikään ei onnistu, turhauttaa ja henkinen jaksaminen on vaan täysin nollassa. Ajaudun itselleni suuttumiseen ja itsetuhoisuuteen, nukkumiseen kun ei vaan jaksa. En uskalla mennä nukkumaan koska olen nykyään niin vainoharhainen, parasta on jos voin nukahtaa puolivahingossa sohvalle.

En tiedä mikä tämän viestin pointti edes on. Ehkä pelkkä avautuminen, vertaistuki tai neuvojen saaminen? Jotenkin tuntuu että se ammattiapu on itselle ihan viimeinen vaihtoehto, vaikka tietää että siihen oikeasti joutuu vielä jossain vaiheessa turvautumaan.

Kiitos kaikille jotka jaksoi lukea <3 Ja vieläpä kommentoida.