xania23.2.2016 19:57
1/3
En enää tiedä mikä mua vaivaa.. HELP?!!

En enää tiedä, mikä mua vaivaa. Ensimmäisenä, kun herään aamulla en ole enää se yhtä pirteä tai iloinen ihminen. Minulle uusi päivä on yhtä haastetta, halauaisin jäädä vain sänkyyn makaamaan enkä nousta siitä koko päivänä pois. Kouluun meneminen, koulussa oleminen ja jo pelkästään kavereiden kanssa jutteleminenkin tuntuu yhtä isolta haasteelta. Tuntuu, että koko maailma kulkisi mun silmien edessä, ilman että edes elän siinä hetkessä. Tuntuu, että eläisin pelkässä sumussa. Ihan kun jokainen päivä olisi samanlainen, ilman minkäänlaista uutta tai kivaa. Minulla on kavereita, mutta heille juttelen vain wapissa ja vapaa-ajalla minulla on vain yksi kaveri, jota voisin nähdä mutta kiireiltään ei ehdi. Olen jo luovuttanut ja tuntuu, että kun olen yksin niin ei minulla ole muutakaan elämää tai tekemistä, mitä voisin tehdä. Olen katsonut elokuvia ja sarjoja, mutta nekin alkaa nyppimään. Koulussakin alkaa tippua numerot ja en tiedä, mikä minua vaivaa. Illalla usein itken ja olo on muutenki alakuloinen ja väsynyt joka päivä. Luulen, etä joku on pahasti vialla... Onko muilla ollut samoja kokemuksia tai osaako joku kenties samaistua minuun? Mistä tämä kaikki voi johtua?