Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Pluto6.5.2018 21:36
1/4
En enää näe itseäni kauniina

Hei! Meen nyt suoraan aiheeseen.

Elikkä, mulla on pahoja itsetunto-ongelmia. Mua ei kiusata koulussa, vaan mua kiusataan kotona. Mun isosisko. Tiedän, että te varmaan ajattelette sen olevan vaan siskosten välistä kinaa. Se ei ole.

Mua pelottaa ja ahdistaa liikkuminen. Mä vaan haluisin aamulla jäädä mun huoneeseen ikuisiksi ajoiksi. Joudun kuitenkin arkipäivisin raahaamaan peppuni kouluun. Koulussa mulla on tiivis kaveriporukka. Mun vanhemmat on eronnu, ja mä ja mun siskot vietetään eniten aikaa äidin luona. Äiti elättää meitä periaatteessa yksin, joten me ei olla rikkaimmasta päästä. Mun kaverit on. Saan koko päivän kuunnella niitten juttuja siitä, kuinka ne kävi just tossa viikonloppuna pikku reissulla Islannissa, kun taas mä kävin töissä, jotta voisin ehkä joku päivä tehä jotain kivaa. Ne ei suoraan sano sitä, mutta tiiän, kuinka ne haluaisi yökkäillä mun halvoille kengille ja kirppisvaatteille.

Sitte ku pääsen kotiin, haluaisin vaan käpertyä johonkin peiton alle ja syödä jotain hyvää. Mutta ei, se alkaa heti. Mun sisko alkaa. Siltä ei voi vaan säästyä. Se huutaa kaikesta, nyt se ovi jäi liian kauaksi aikaa auki, nyt mä kävelin liian läheltä sitä...

Kaikki mitä mä teen, on väärin. En osaa tehä mitään.

Eniten mua sattuu sen sanat. Te tukkisitte korvanne, jos kuulisitte millä kaikilla tavoilla se haukkuu mua.

Se sattuu, se sattuu ja se sattuu. Joka päivä. Joka ikinen päivä.

Mun pikkusisko on tosi villi. Se satuttaa mua fyysisesti lyömällä, potkimalla ja päälle pomppimalla. Eli mä saan päälleni henkistä sekä fyysistä väkivaltaa samassa paketissa.

Kun päivä on ohi, mä haluan nukkua. Uni saa mut unohtamaan kaiken. Mutta ei, mä joudun kuuntelemaan sen huutoa kun se kiljuu äidille vuorostaan.

Mä pysyn valveilla ehkä kahteen yöllä, kunnes mun itku helpottaa ja ahdistus hellittää. Nukun nykyään tosi huonosti, joka vaan lisää mun huonoa oloa.

Mulle sanotaan useasti, että anna olla. Unohda se. Älä välitä.

Mutta tätä on jatkunut neljä vuotta. Vuodessa on 365 päivää. Neljässä vuodessa on 1 460 päivää.

1 460 päivää. 1 460 kertaa. 1 460 toivetta kuolemasta. 1 460 äänetöntä kuolemaa. Kaikki 4 vuoden aikana.

Eli se vaikuttaa muhun syvästi.

"Kato tota läskiä!"

Ei se oo totta. Ei se oo, hei. Ei tää pikkunen rasva oo niin paha. Eihän? Mun jalat on kyllä paksut. Ja vatsa kamala pömppö. Voisko se olla totta? Kai se on... Onhan se. Pakko olla. Mä oon kyllä tosi lihava. Läski. Kato nyt muakin, läskiä. Hyi.

Mä en enää tiedä mitä tehdä. Oon kamalan kamala introvertti, joten kukaan ei edes tiedä mulla olevan ongelmia vartaloni kanssa. Mulla silti on. En halua vaikuttaa huomionhakuiselta tai ollenkaan säälittävältä. Sen takia en puhu tästä. Mutta tää on mun elämää, tosi, tosi vaikeeta elämää. Mä en pysty tähän mitenkään yksin, mutta ei mulla oo ketään muuta kuin itteni.