Ihmissuhteet
Mukiinmenevä28.5.2018 9:30
1/5
Yksinäisyys ahistaa aivan älyttömästi, kohtalontovereita?

En oo koskaan ennen ollut näin yksin. Olin nuorempana tosi suosittu, ja tottunut siihen että ympärillä oli paljon ihmisiä.
Kuitenkin ystävät jäivät vanhalle paikkakunnalle, ja pikkuhiljaa välit hiipu välimatkan ansiosta.

Mulla kuitenkin on elämässä avopuolisoni, ja mun äitini. ne on mun ainoat läheiset. Tuntuu kuitenkin tosi pahalle, että mun ainoa ystävä on mun äiti, ja jolla on myös oma elämä, työ ja omat ystävät.
Samoin mun avokilla on kiireinen työ ja omat ystävät, minkä vuoksi me vietetään viikosta vain muutama päivä ihan kunnolla yhdessä, ja äitiä nään aina kun saadaan aikataulut sopimaan.
Oon myös yrittänyt tutustua avokin ystäviin, mutta me ollaan niin erilaisia, että sellasta syvempää yhteyttä en niihin oo saanut.

Oon koittanut kaikkea ystävien löytämiseen, uuden harrastuksen aloittamista, koittanut elvyttää entisten kavereiden kanssa suhteita, oon jopa netin kautta koittanut tutustua tuntemattomiin, ja ollaan nähtykkin, mutta menestystä ei oo ollut.

En edes ole mikään ujo ihminen, tykkään ihan tavallisista asioista, kuten shoppailusta, hyvästä ruuasta ja syvällisistä keskusteluista, mutta silti tuntuu ettei mulle ole ystäviä olemassa.

Mun suku asuu kaukana, joten siihenkään en oikeastaan oo saanut rakennettua välejä, enkä voi edes tarpeeksi toitottaa, että mä ihan oikeesti oon yrittänyt kaikkea saada ystäviä, ja alan olla tosi ahdistunu mun tilanteeseen.
Usein iltaisin itken mun yksinäisyyttä, ja aamulla taas rintaa kalvaa kun tietää miten yksin on. Oon hakemassa ammattiapua yksinäisyydestä aiheutuneeseen ahdistukseen, mutta tiedän ettei sekään mulle kavereita tuo. Mitä mä voin tehdä? oon nainen parhaassa iässä, ja mä oon miltei koko ajan yksin, ahdistunut, väsynyt, ja itkunen tän tilanteen vuoksi. :(