Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Tällänenwaa9.5.2017 13:28
1/3
Tunteet poikaystävääni kohtaan ovat lähes hävinneet..

Otsikko kertookin jo aika paljon siitä mistä nyt kirjoitan, mutta siis ollaan molemmat 15-vuotiaita ja ollaan seurusteltu lähes vuosi ja ikinä ennen ei ole tältä tuntunut. Mun tunteet on vaan vähitellen jotenkin alkaneet haihtumaan viimesen kuukauden aikana ja nyt viikon aikana vielä enemmän. Viime perjantaina meillä oli vähän riitaa siitä että poikaystäväni ei olisi halunnut päästää minua lähtemään kaverini luo joka ei ole hänen mielestään minulle hyväksi, muttta tämäkin asia saatin sovittua ja kaikki tuntui olevan hyvin. Nyt ei olla nähty sitten viime perjantain eikä juuri pidetty yhteyttä, ainakaan yhtä paljon kuin ennen ja jotenkin tuntuu että en kaipaa häntä yhtään joka on tosi kummallista, koska ennen oli hirveä ikävä koko ajan. Eilen yritettiin vähän jotain viestitellä ja keskustelusta ei oikein tullut mitään ja se oli tosi kiusallista muutenkin, ihan niiku ois puhunu jollekki vieraalle ihmiselle. Musta vaan tuntuu koko ajan enemmän ja enenmän siltä ettei olisi mitään väliä vaikka häntä ei enää minun elämässä olisikaan, vaikka jonkin aikaa sitten tämä tuntui hirveältä ajatukselta. Oon ihak pihalla siitä, että mitä oikeen teen tälle, pitäisikö kenties pitää taukoa? Siksi mä nyt tänne ajattelinkin kirjottaa, että saisin teiltä jotain vinkkejä tai kertokaa jos teil on/on ollut samanlainen tilanne ja mitä teitte. Kiitän jo etukäteen jos vastaatte.