candimandie10.5.2017 8:14
1/5
Toimiiko kaukosuhteet koskaan?

Otsikossa kysymys tulikin jo esiin. Mä sain just unelmien työtarjouksen toiselta puolelta maapalloa ja tää työ kestäisi ainakin kaksi vuotta. Mä ja mun poikaystävä ollaan seurusteltu vähän yli neljä vuotta, mikä on mulle iso saavutus, sillä en oo koskaan ollu mitenkään erityisemmin parisuhdeihminen. Meidän suhde kuitenkin toimii, koska molemmat annetaan toisillemme tilaa, vietetään paljon aikaa myös ystävien kanssa ja molemmille ura on tärkeä. Sen vuoksi mietin, että kaukosuhde voisi ehkä toimia, koska ei olla kumpikaan sellaisia, että tarvitaan toisiamme joka ikinen hetki. Kaksi vuotta on kuitenkin tosi pitkä aika ja mahdollisesti jatkoa olisi tarjolla myös noiden kahden vuoden jälkeenkin.

Mä rakastan mun poikaystävää, mutta en tiedä onko meidän suhteen jatkaminen tässä tilanteessa järkevää. Jotenkin en haluaisi, että meidän tunteet etäisyyden vuoksi hiljalleen vaan kuihtuis olemattomiin. Poikaystävälläni on todella hyvä työ Suomessa, joten se, että hän muuttaisi mun kanssa, ei onnistu, sillä tuskin luopuisi työpaikastaan, varsinkin, kun mitään takeita ei ole siitä saisiko hänkin työn tuolta, minne menen. En haluu vaatii häneltä sitä, sillä tiedän poikaystäväni pitävän työstään tosi paljon.

Mä en vaan usko, että kaukosuhteet toimii. Varsinkin, kun ollaan erossa vuosia. Toki voitais reissailla silloin tällöin ja tavata, mutta en usko, että se riittää. Haluaisin kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat olleet kaukosuhteessa, etenkin sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat olleet erossa ainakin vuoden. Kannattaako yrittää vai hukataanko me vain aikaamme?