Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

deadlikeme2.4.2018 13:24
1/7
"poikaystäväni jätti minut" part 2

Kirjoitin aikaisemmin tänne pitkän romaanin, kun poikaystäväni yllättäen jätti minut. ( https://www.demi.fi/keskustelut/suhteet/poikaystavani-jatti-minut )

Eron jälkeiset päivät ovat yhä sumeita, en muista niistä paljoa. Se oli pelkkää itkua ja makaamista pimeässä huoneessa.

Nyt on kulunut 1.5 viikkoa erostamme. Viikko sitten, hän ryhtyi lähettelemään viestejä minulle siitä, kuinka hän haluaisi kuunnella jatkossa ongelmiani, olla ystäväni, kun ei haluaisi menettää minua ihmisenä. Olin kuulemma yhä osa heidän perhettään, voisin käydä katsomassa koiriakin. Hän sanoi ikävöivänsä minua ja olon olevan paska. No ei kai. Hän kehui minua paljon, mutta olin skeptinen.

Hän kysyi, jos haluaisin nähdä saman viikon torstaina, silloin voitaisiin puhua meistä ja nähdä. Suostuin, mutta olin hyvin epäluuloinen. Hän jatkoi kehumista ja pisteli kaikkia sydämiä ja "hyvää yötä/huomenta<3"-viestejä. Aloin tuntemaan oloni paremmaksi. Olin muutaman päivän isäni tyhjässä kämpässä, rauhassa. Aloin tuntemaan oloni paremmaksi ja itkukin lakkasi.

Torstai tuli ja oli samalla hänen syntymäpäivänsä. Hän sai ajokortin ja tuli hakemaan minua. Hän hymyili ja nauroi nähdessään minut. Ihan kuin ennen. Puhuimme vaivatta toisillemme, minulla oli hauskaa. Hän vei minut syömään ja tilasi lempiateriani tavan mukaan. Hän katsoi minua hymyillen kun söin. Sen jälkeen menimme ostoskeskukseen. Hän otti minua kädestä kiinni, puolsi välillä minuun kiinni ja sovitimme vaatteita ja mietimme valinnanvaroja, kuten ennenkin. Hän tarjosi juotavaakin, muttei minulla ollut jano.

Autolla hän yhä katseli minua iloisena. Kun hän vei minut isälleni, pelleilimme autossa hetken ja halailimme. Lopuksi suutelimme pitkään. Hän sanoi, että hänellä on tunteita vielä minua kohtaan. Hän myös kertoi, kuinka ei ikinä pitäisi minua vain kaverina, vaan olisin aina hänelle enemmän. Sovimme, että voisimme puhua tunteista ja meistä enemmän toisena päivänä, vaikka kotona. Hänen lähtiessä, hän heilutti niin pitkään kuin näimme, kuten aina.

Illalla ja seuraavana päivänä puhuimme, kuinka hauskaa meillä oli ja kuinka kaikki tuntui aivan meidän ensimmäiseltä tapaamiselta.

Nyt eilen sunnuntaina 1.4. olin kyläilemässä mummilassa. Hän oli alkanut vastailemaan niukasti. Yhtäkkiä hän pisti viestiä, ettei hänellä saatakkaan olla tunteita minua kohtaan. Edellisenä iltana hän oli ollut ryyppäämässä kavereidensa kanssa. Myöhemmin päivällä hän sanoi, ettei halua enää nähdä. Maailmani romahti taas. Hän ryhtyi puhumaan siitä, kuinka ei osaa hoitaa eroamista pitkästä suhteesta. En kuule minäkään ja se oli häneltä paska syy. Räjähdin totaalisesti.

Tuntui kuin hän olisi manipuloinut minua uskomaan, että meidän suhteella olisi vielä toivoa ja nyt menetin viimeisetkin luottamuksen rippeet häntä kohtaan. Kerroin hänelle, kuinka nyt on huono olo ja hän vastaa tympeästi "kai tiedät, ettei minun tarvi enää kestää tätä paskaa". Minulla on historiaa huonosta mielenterveydestä, joten nyt tunnun olevan aivan pohjalla.

Kysyin, että onko tää nyt lopullisesti ohi ja hän vastasi kylmästi "kyllä". Tunnen itseni aivan typeräksi, kun menin uskomaan hänen valheitaan ja uskottelua siitä, että toivoa on ristiriidoista huolimatta. Minulla on onneksi ystävät tukena, mutta sattuu aivan älyttömästi, kun hän ei yhtäkkiä halua edes olla kavereita, vaikka ehdottikin sitä. Kaikki vaan katki.

En vain ymmärrä, mikä meni pieleen. Teinkö jotain väärin? Oliko se minun syy? Haluaisin jatkaa eteenpäin, mutta se vaan tuntuu mahdottomalta. Pääsen mahdollisesti muuttamaan pois kotikaupungistani vasta elokuussa...

huoh.. pahoitteluni toisesta romaanista... en vain ymmärrä, miksi hän kohtelee minua näin paskasti, vaikka oli ihanin viime viikolla...