Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

seykstyhäm1.5.2018 3:50
1/6
Poikaystävä kännissä

Eli eilen, vappuyönä poikaystäväni oli juomassa ja oli aivan kännissä. Ymmärtäisin täysin jos poikaystäväni olisi täysi-ikäinen, mutta se siinä onkin, hän on nimittäin 14 vuoden vanha. Hän laittoi minulle viestejä ihan sekavassa olotilassa ja ekana ajattelin, että nää on niitä sen pilailuja. No eipä ollutkaan kun soitin hänelle ja kappas kun olikin ihan kännissä. Olin todella huolissani, sillä hän ei ollut aikasemmin juonut ja hengasi n.18v. kaverinsa kanssa. Hänellä vielä kaiken lisäksi on masennus, joten pelkäsin hänen tekevän jotain tyhmää itsellensä. No keskustelimme siinä ja sanoin, että menisivät jo himaan nukkumaan. Eka vastaus oli, että joo kyllä himassa ollaan ja nukutaan vierekkäin (kaveri oli siis poika). Sitten toka vastaus oli että yrittivät ostaa kukkaa, mutta myyjä ei tullut paikalle, joten menevät takaisin ulos ja etsivät hänet käsiinsä. Keskustelimme ja jotain siinä tapahtui, hän lopetti sen kaiken sanoilla ”vitun huora”. Laitoin hänelle vielä sen jälkeen viestiä, mutta ei enään vastannut, luki vain. Olen toooodella huolissani, en ole saanut ollenkaan unta, paha oli tulee ja sydän pamppaa kun mietin vain, että missä hän on ja onko hänellä kaikki hyvin. Loukkaannuin kyllä tuosta mitä hän sanoi. Voiko se tarkoittaa mitään. Odotan vain aamupäivään ja kysyn että mikä olo ja mitkä fiilikset. Olen niin huolissani, enkä kestäisi jos jotain olisi tapahtunut. Haluan vaik tietää että missä hän on ja miten hänellä menee :( Kiitos jos jaksoit lukea loppuun.