addiktoiva4.7.2017 21:35
1/12
mustasukkainen poikaystävän reissusta

Oon rehellisesti aivan hukassa, pelkkä ajatus tästä aiheesta saa mut inhoamaan itseäni ja samalla pelkäämään itseni puolesta.

Poikaystävä siis tossa jonkun aikaa sitten täräytti että olivat pienellä jätkäporukalla suunnitelleet lähtevänsä about viikon reissulle jonnekin päin etelä-eurooppaa.
Ovat siis kaikki jo täysi-iän ylittäneitä ja näistä kavereista sen verran että tuntuvat vähän kaikki olevan sellasia "huolettomia" ja sitoutumattomia, tykkäävät bilettää ja pitää hauskaa milloin kenenkin kanssa. Suhteissa pettämistouhua joista juoruillaan melkein jopa ylpeinä, viina virtaa jne.
Mun poikaystävä taas on mun kanssa ollessaan omien sanojensa mukaan kypsynyt, ettei tarvitse koko ajan olla dokaamassa tai baarissa kuin vasta täysi-ikäisyyteen astuneet konsanaan. On ollut paljon mun kanssa eikä ole tehnyt paljoa mitään mikä saisi mut epäilemään juuri hänen luotettavuuttaan.
Tiedän kuitenkin että aina kun hän sitä kuppia ottaa, menee helposti överiksi. Illalla saattaa pistää mulle viestiä että on ikävä ja haluaa vähän jutella niitä näitä samalla kun juo kavereiden kanssa, mutta useemman kerran on käynyt niin että hänen puolelta viesti katkeaa kuin seinään eikä hänestä kuulu koko loppuiltana mitään. Samaan aikaan näissä tilanteissa oon ajattellut että jaahas, nyt se on sammunu johonkin tai akku loppunut lol, mutta samaan aikaan herää jäätävä huoli että mitä jos jotain pahaa on sattunut tai sitten se, että mitä jos hän on mennyt tekemään jotain typerää. Aamulla kuitenkin aina vastannut että "joo meni vähän yli en jaksanu/pystyny vastata enää".

Mun reaktio tosiaan tähän mitä hän kertoi matkasta oli varsin äkkipikainen ja negatiivinen, jota pahoittelin myöhemmin. Sanoin että tiedän etten kestäisi sitä jos hän mun takia ei voisi lähteä enkä halua häntä estää, mutta tiedän myös että tulisin suurin piirtein kitumaan huolesta ja pelosta joka ikinen ilta nimenomaan koska kommunikaatiokin tulee olemaan vähällä enkä mitenkään voi tietää jos jotain sattuu. En niinkään epäile että hän pettäisi täysin omien mietteidensä ja suunnitelmiensa pohjalta, pelkään enemmän näitä muiden ihmisten juttuja.
Nää hänen kaverit on usein hyvinkin yllyttäviä monella tasolla, joten pelkään että he saavat poikaystävänikin jotenkin kääntämään päätänsä sille nurmelle aidan toisella puolella, varsinkin kun on mukana alkoholia.

Luotan poikaystävääni niin paljon kuin pystyn kehenkään luottamaan, mutta oma menneisyys samankaltaisten tilanteiden tiimoilta kummittelee. Aikaisemmissa suhteissa mua on petetty, kerran juuri niin että eksä oli lähtenyt johonkin reissulle ja palatessaan kuulin sitten mitä oli tullut tehtyä "kännissä vahingossa".
Mä en niinkään usko että mikään känni (jossa seksi ynnä muu on vielä mahdollista) on niin voimakas että sitä unohtaisi sen oman kumppaninsa kokonaan, enemmänkin uskon että se on kannustin jos yhtään on pettäjäksi. Toinen eksänikin oli juuri sellainen kehen luotin enemmän kuin kehenkään ennen enkä olisi koskaan voinut uskoa että pettäisi, mutta niin vain kävi. Näiden tapahtumien aikaan en tosin ollut vielä näkyvästi mustasukkainen tai peloissani, joten tuskin johtui mun skitsoilustani.

Tälleen vuosien jälkeen noista on vaan jäänyt ihan hirveä pelko että mitä jos se kaikkein rakkain osoittautuukin taas epäluotettavaksi vaikka kaikki viittaisi siihen ettei syytä ole epäillä. Tää nykyinen poikaystäväni tietää näistä aiemmista tapahtumista ja ymmärtää ainakin johonkin pisteeseen asti, vaikka välillä varmasti loukkaantunutkin siitä etten pysty luottamaan enää kehenkään sataprosenttisesti.
Mä en millään haluaisi loukata häntä enää enempää enkä todellakaan pyytää häntä jättäytymään tästä matkasta, mutta kun tiedän että klubeilla keikkumiseksi ja viinankittailuksi se tossa seurassa menee, ellei poikaystävä jäisi tyyliin puoleksi matkasta hotellille yksin, ja miksipä jäisi.
Oon yrittänyt puhua tästä menneisyydestä psykiatrille (jossa käyn tosin muista syistä kuin mustasukkaisuudesta, mutta sanotaanko näin että elämässäni on muitakin ihmisiä kuin miehet jotka niitä luottamusongelmia on aiheuttanut ihan omista vanhemmistani ja lapsuudesta lähtien), mutta ei tunnu auttavan, ja tälleen kesäaikaan sinne ei edes pääse puhumaan.

Oon tavallaan jopa miettinyt sitä etten ansaitse olla kenenkään kanssa koska olen niin vaikea, mun lähelle on vaikea päästä edes perusluottamuksellisella tasolla ja sitten kun pääsee, tulee mulla entistä enemmän vaikeuksia koska pelkään että joku päivä mua taas satutetaan, tai menetän jollain muulla kamalalla tavalla sen mun rakkaan henkilön. Mua on myös itteäni syytetty että ihan itse haluan olla hankala ja epäluottavainen, mutta en mä ole mitään näistä kokemuksista itelleni pyytänyt..
Tässäkään reissussa kyse ei oo pelkästä mustasukkaisuudesta, vaan totta kai mua huolettaa sekin että poikaystävällä menee kännäily usein todella yli eikä nää kaverit oo aina ennenkään hänestä silloin huolehtineet, tai sitten jätkä vetää "joo kyl mä pärjään täs menkää te vaan jo" -jutut esille.

Tuli todella pitkä avautuminen, mutta saa toki antaa mielipiteitä ja vinkkejä mitä mun pitäisi ajatella tai tehdä. Mitä itse ajattelisitte tässä tilanteessa?Tiedän että usean mielestä kuulostan varmasti todella kamalalta ja kontrolloivalta tyttöystävältä mutta mä en tee tätä tahallani. En halua omistaa poikaystävääni, haluan että hänellä on muukin elämä, mutta en voi näille tunteille mitään - sillon kun se fiilis tulee että mitäjos, saatan mennä ihan paniikkiin, joten siitä ei ihan millään olankohautuksella selvitä. Nykyisin jopa saatan pysyä näistä hiljaa kun en halua ärsyttää häntä tai vaikuttaa siltä että väheksyn tätä luottamussuhdetta meidän välillä.