Surswoop10.6.2018 12:09
1/7
Miten sanoa kaverille kritiikkiä?

Minua mietityttää kaverisuhde.
Halusin viime keskiviikkona hypätä sillalta. Soitin kaverille sanoen hyvästit ja laitoin itsariviestin hänelle. Kaveri soitti pari kertaa takaisin ja vastasin hänen puheluunsa. Hän ensiksi sanoi, että mitä tähän pitäisi edes sanoa, juuta vai jaata. Sitten jotakin keksi sanoa minulle ja näin. Yritti sanoa syitä miksen tekisi sitä. Heitti siihen kaikkee aiheita mistä aikaisemmin olimme jutelleet mm. se että olen osastolla, niin ei nähdä jonka takia kutsuu toista kaveria siskoksi, mutta ei voi minua. Ja pyyti? anteeksi, ettei ole jaksanut jutella. Sanoi kuitenkin, ettei voi oikein jutella kun on menossa tallille... Ajattelin vain "okei, hän on menossa sitten tallille ja eikä jouda juttelee puhelimessa oloni helpottamiseksi". Kaveri sanoi puhelimessa, että soittaa äidilleni. Olin vain "ihan sama". Lopulta tilanne meni siihen, että minut pelastettiin.
Kaveri laittoi viestiä samana päivänä: "pitää vähän sulatella asiaa *hei hei emoiji*"

Eilen kaverin kanssa juteltiin viestitellen. Sanoi, että miettii asiaa että voidaanko jatkaa kaverisuhdetta.
Tänään laittoi, että tämä on _viimeinen_ kerta kun sopii asian kanssani. Sanoi, että huonoja asioita ei saa olla, vaan myös hyviä. Puhui myös uskomisesta, että voiko sanoihini luottaa mitä olen aikaisemmin sanonut. Esim. kun on kysynyt oloani, niin olen vastannut "hyvää", "ihan hyvää" ja syyt. Hän ei meinaa uskoa, että puhuisin totta. Välillä menee tosi paskasti, mutta olen yrittänyt sanoa vaan jotain "ihan hyvää" eli keskeltä. Eli puoliksi puhun totta ja loput jättänyt kertomatta. Tai sitten olen sanonut suoraan negatiiviset asiat. Hän on rehellisesti sanonut, ettei jaksa kuunnella negatiivista koko ajan. Anteeksi, olen tällä hetkellä pahasti masentunut, ettei niitä hyviä asioita hirveästi ole. Jos hän kertoo päivästään, niin kertoo vain huonoja, harvoin hyviä.

Miksi hän vaatii minulta kaikkea, mutta itse ei niitä myöskään noudata? Laitoin juuri hänelle viestiä ja sanoin, että pitää mennä. (Koska puh. ajat osastolla) Huomasin vain, ettei ilmoituksessa lukenut mitään tästä molempien noudattamisen asiasta.

Ja jotenkin tuntuu, että hylkääkö hän minut kuitenkin? Olenko niin paska ihminen?

Yrittäisinkö sopia yhteiset säännöt vai mitä teen?

//Kaveri on keskivaikeasti masentunut ja tietenkin hänelläkään ei aina ole parhaita päiviä. Toivoisin vain ettei hän kontrolloisi liikaa minua.