Ihmissuhteet
Apinanraivo21.7.2017 17:08
1/9
Miten olette oppineet nauttimaan sinkkuudesta?

Mä erosin siis ex-poikaystävästäni muutaman päivän päälle neljä kuukautta sitten. Olen päässyt jo aika hyvin yli suhteessa siihen että oltiin kaksi vuotta yhdessä.
Kuitenkin nyt löydän itseni ajattelemasta että "Aion olla tämän ajan tässä välissä sinkku ja sitten päädyn taas uuteen parisuhteeseen.". Ihan kuin olisin nyt "työttömänä". Mä olen viimeisen neljän kuukauden aikana deittaillut kolmea eri miestä ja tuntuu, että aina toistuu sama kaava: Mies tulee puhumaan minulle, deittailemme, hän ihastuu minuun, minulla ei ole tunteita häntä kohtaan mutta jostain syystä alan jakelemaan uusia tilaisuuksia ja venutan suhdetta ajatellen että jos mä nyt alkaisin tykkäämään hänestä.
Musta tuntuu, että ehkä tässä on kyse siitä, että haluan jatkuvasti jutella jonkun kanssa mutta sitten kun pitäisi ruveta ottamaan askelia eteenpäin, niin mä pistän kapulat rattaisiin.
En halua olla parisuhteessa mutta silti etsin itselleni jotakuta. Kuitenkin myös sinkkuus tuntuu sellaiselta jäätävältä kliseeltä että "En halua ketään miestä elämääni vaan haluan viettää aikaa itseni kanssa ja tutustua persoonaani.". Itse olen töissä suurimman osan ajastani työpaikassa josta en oikeastaan pidä, tulen kotiin ja yritän ehkä opiskella jotain mutta en jaksa. Snäppäilen jätkien kanssa ja ahdistun. Arkeni on toistoa ja en nauti siitä.

Kertokaa miten te nautitte siitä että olette sinkkuja. Tapailetteko miehiä vai ette? Etsittekö jotakuta? Mitkä asiat saa teidät nauttimaan elämästänne?