Marchitez1.7.2017 11:02
1/1
Mitä ajatella tästä säädöstä?

Ollaan tunnettu jonkun reilun vuoden ja tämä säätö oli minulle aluksi vain kiinnostuksen kohde ja tykättiin vain jutella. Käytiin kerran syömässä yhdessä, mutta silloin hän puhui lähinnä itsestään ja silloin jo tein päätökseni, että hänen täytyi joko jännittää tilannetta tai sitten on vain itsekäs enkä ole kiinnostunut. Sitten hän meni inttiin ja ollaan juteltu aika reilusti joitain kuukausia, lähinnä viattomasti. Hän tuli lomilla käymään meillä yötä, kun ehdotin. Ajatuksena itselläni oli vain jotain viatonta juttua eikä mitään sen enempää.

Tuosta yöstä ei kuitenkaan jäänyt kovin mukavat fiilikset ja onkin perstuntuma että kaikki ei ole hyvin. Ja ajattelen jotenkin että tarvitseeko häntä enää nähdäkään, kun meillä ei omasta mielestäni klikkaa niin hyvin kuin joidenkin kanssa on ollut. Hän kuitenkin heti aamulla aloitteli aktiivisen viestittelyn joka minua ahdisti paljon ja sanoinkin hänelle, että voidaanko vähentää viestittelyä kun nyt ei vaan tunnu hyvältä. Ongelma on etten osaa sen paremmin selittää, miksi jäi niin paska fiilis. Mutta mitä olen muiden keskusteluja selaillut, niin tällainen ahdistus on ehkä normaalia säätöjen kanssa? Teillä on varmaan jotain vastaavia kokemuksia niin jakakaa ne minun kanssa! :D

Ja koska ikä on aina tärkeä mainita demi-keskusteluissa niin 17 ja 18. Minun tapauksessani kiinnostun ihmisistä aika usein eikä mitään sen kummempaa tapahdu, mutta tämän säädön kohdalla en tiedä.