FEICHANGHAO19.6.2017 22:24
1/2
mistä löydän jonkun joka välittäisi musta?

Mulla on jo pitemmän aikaa ollut todella paska fiilis. On diagnosoitu vakavaa masennusta jo yli puoli vuotta sitten, kestetty perheensisäistä henkistä väkivaltaa etenkin toisen vanhemman osalta, menetetty tuttuja ja kaiken kukkuraksi yksi minulle tärkeimmistä ihmisistä kuoli tässä lähiaikoina.

Mulla on jo pitkään ollut sellanen syrjitty olo. Ennen koulussa oli todella iso kaveriporukka, joka tosin sitten hajautui kun valopäät keksi alkoholin. Itse tuli harrasteltua teinijuomista tavallista nuorempana, joten olen siihen jo vähän kyllästynyt (+ahdistusoireet tällä hetkellä ei anna periksi ollenkaan). En kuitenkaan koskaan kieltäytynyt seurasta vaikka ihmiset olisivatkin menneet yksille, kaksille tai vaikka sadoille. Loppujen lopuksi kuitenkin kävi se, että näiden ihmisten mielestä ihminen joka ei juo, ei voi olla porukassa täysillä mukana. Kai mua ja mun masennusta (josta osa tiesi ainakin jotain) alettiin oudoksumaan niissä piireissä. Harmittaa menettää kasvot vanhojen hyvienkin tuttujen edessä ilman mitään konkreettista syytä - en ole koskaan ollut ilkeä, kukaan ei vaan ole ymmärtänyt etten mä tapa tai ole mikään raivohullu vaikka pääkoppa sairastaakin. He eivät tunnu ymmärtävän että olen pohjimmiltani se sama ihminen kuin ennenkin.

Mulla on myös ystäväpiiri joka koostuu eri elämänvaiheista napatuista ystävistä, mutta jotenkin tuntuu että kaikki sekin on etäytynyt. Eräs kaveri on aina "liian kiireinen" töissä sun muussa, mutta silti välillä somesta näen että illat viettää kavereittensa kanssa.
Toinen kaveri on aina ollut vähän huithapeli, hänen kanssaan on hauskaa sillon kun jaksaa itse pitää hauskaa mielialaa yllä, mutta hänelle ei voi koskaan kertoa mitään huolia tai murheita. Hän ei joko ole niitä kokenut, ymmärrä niitä tai omaa jonkin absoluuttisen mielipiteen, tyylillä "no kaikki miehet pettää mitä ootit :DDD". Jotenkin myös alkanut tuntua että tunnepuolella hän ei ole ihan samanlainen kuin minä. Olen pohjimmiltani rauhallinen ja pohdiskeleva, kun hän taas hyppää nopeasti johtopäätöksiin eikä suostu pyytämään anteeksi vaikka joku sanoisi, että hei toi sattui.
Kolmas kaveri muutti vastikään lähemmäs mun kotikaupunkiani, ja kovasti lupaili että tullaan olemaan paaaljon yhteyksissä. No eipä oltu, sillä jokainen kerta kun olen kysynyt, hän on kiireinen jonkun toisen ystävän kanssa "seuraavat ehkä pari päivää".

Kaikki nää kaverit tietää mun vaikeasta taustasta suht paljon, ja oon osan sanoista ymmärtänytkin sen etteivät he täysin voi auttaa tai tukea koska eivät osaa samaistua siihen kaikkeen mitä mulle tapahtuu. Ongelmana on vaan se, että mä en koskaan ole vaatinut mitään itkuolkapäätä tai henk koht psykologia, vaan ystävän, jolle voi soittaa jos kaipaa ihan vaan seuraa. Ehkäpä osa ystävistä on vähän kaikonnut sen pelossa, että tosiaan joutuisivat niiksi psykologeiksi?

Mulla on myös poikaystävä, joka rakastaa mua erittäin paljon. Tiedän että hän tekisi mitä vaan että mun elämä menisi edes vähän paremmin, mutta keinot on aika rajalliset. Hän on tietenkin ollut kultaakin kalliimpi apu mun taipaleellani, mutta en mä halua kaikkea taakkaa heittää kumppanini harteille ja pakottaa häntä olemaan kanssani kun kukaan muukaan ei ole. Ja noh, kyllä se suhdettakin syö jos koko ajan täytyy lähes pakon edestä olla tekemisissä vain hänen kanssaan eikä ole ketään kenelle esimerkiksi kertoa hänen kanssaan tapahtuvista ihmissuhdekiemuroista. Toisena se, että koen ettei elämässä voi vaan korvata ystäviä poikaystävällä. Molemmat on mulle omalla tavallaan korvaamattomia.

Kaipaisin siis ystävää, sellasta joka välittäisi musta niin paljon kuin mä hänestä ja olisi valmis näyttämään sen. Mä en kaipaa mitään ylimääräsiä sanoja tai sääliä, mut hands down mä tekisin mitä tahansa mun nykyistenkin ystävien vuoksi. Toivoisin, että mulla olisi joku jonka kanssa voisi paeta välillä kaikkea ja pitää hauskaa esteettä, siten että hän kuitenkin ymmärtäisi minua ja osaisi edes vähän samaistua siihen miltä tuntuu kun elämä ei mene nappiin.


en ees tiedä miks nöyrryin kirjottaa näin pitkän romaanin, mutta oli pakko saada tunteita ulos. Jos joku samaistuu yhtään niin vertaistukea saa antaa, tai neuvoja, tai ihan mitä vaan <3.