canisfamiliaris27.5.2017 20:12
1/13
Mä en tiedä mitä tekisin avomieheni kanssa

Tausta:
Ollaan oltu yhessä 6v, molemmat päälle 20 v ja asutaan yhessä. Ollaan toistemme ensimmäiset kunnon seurustelukumppanit.

Veemäistä tässä tilanteessa on, että periaatteessa kaikki on hyvin mutta toisaalta kaikki on päin persettä. Mun poikaystävä on hyvä ihminen, se esimerkiksi auttaa vanhempiaan ja ystäviään tosi paljon rakennushommissa yms, ja oon aikalailla satavarma, ettei se koskaan pettäisi mua. (luotan avokkiini, vaikka te ette luottais miehiin) Sillä on myös harrastuksia, eikä se läträä alkoholin kanssa, ei polta, ei käytä huumeita ja käy töissä. Mutta. Mutta 80-90% sen ajasta menee viikosta riippuen kaikkeen muuhun kun muhun.

Mäkin haluan välillä olla yksin ja musta on kivaa saada olla kotona omineenkin, siitä ei oo kiinni. Mutta kun tuntuu, että kaikki muu menee mun edelle. Työpäivän jälkeen se saattaa hyvin lähtee suoraan harrastuksiinsa ja tulla kotiin iltapalalle ja painua nukkumaan. Sitten mikä toki on hyvä, että se auttaa muita, mutta sen syy avuntarjoamisen laittamisen mun edelle JOKA KERTA on se, että kun "nyt pitää mennä auttamaan". Hyvä että sun pitää mennä, oletkin varmasti ainoa joka voi tässäkin asiassa auttaa ja hyvä ettei sun PIDÄ olla mun kanssa.

Mulla on jatkuvasti paska olo siitä, että kaikki menee mun edelle. Silloinkin harvoin kun ollaan yhdessä meidän kotona, niin tosi usein mennessäni vaikka tämän viereen istumaan sohvalle ja annan pusun poskelle, saan ehkä vaimean pusun takas ja sit se taas keskittyy ryhmächattaa kavereidensa kanssa. Seksiäkin on max kerran viikkoon, orgasmin viimeksi olen saanut varmaan viime vuonna kun ei tuota kiinnosta mulle sellaista suoda. Tai silloinkin kun se yrittää (vaikken oo ees vaikee), vaikuttaa meno niin pakkopullalta et mulla menee yleensä fiilis ja annan sen hoitaa ittensä loppuun et pääsee siitäki tilanteesta. En siis tunne olevani kovin haluttukaan.

Hauskaa on tietty se, että sillon kun mä sanon sille vaikka iltana X et joo antaa olla ja ei sit halita, niin se seuraavana päivänä Y tulee niin halimaan ja sanomaan kuinka nätti olen yms. Olenkohan sille vaan niin itsestään selvyys, että kun haen läheisyyttä niin sitä ei kiinnosta, mutta kun en edes yritä hakea katsekontaktiakaan niin sitten sekin jopa tulee lähelle iha ite? Mainittavaa vielä on, että mä teen kaikki kotityöt, ellen erikseen sano sille että voisitko nyt imuroida. Olin tossa vuodenvaihteessakin tosi kipeenä monta viikkoa enkä kyenny edes imuroimaa, eikä sekään koko aikana viittiny. Sit sain lopulta puolkuntosena ite raahautua imuroimaan kaiken pölyn ja villakoirat, koska mun kunto ja terveys ei ilmeisesti ole sille tärkeää.

En tiiä mitä teen. Rakastan tuota edelleen, tai niin luulen, väkisinkin tunteet hiipuu tälläsestä. Nytkin ollaan oltu koko vklp erillään ilman minkäänlaista yhteydenpitoa (oon äitini luona, se taas omansa). Tai laitoin mä sille eilen illalla viestin ja tasan yhden lyhyen viestin sain takas. Viime syksynä sain olla 4 päivää toisella paikkakunnalla ilman yhtäkään kyselyä miten menee kun ei sitä kiinnosta. (ja ei muakaan sit kiinnostanu nii paljon, et oisin viestittäny ite) Eikä tunnu hyvältä heittää näin pitkää suhdettä mäkeen mut tää ei vaan enää toimi. Asioista ollaan kyllä keskusteltu miljoonaan kertaan ja oon kertonu mitä kaipaisin enemmän, mutta mitään ei tapahdu.

Auttakaa mua kokoomaan ajatukseni :(