Aaoliss20.7.2017 16:15
1/2
Luotettavuus riidat ja seksi

Olen seurustellut nytten kohta kaksi vuotta ja olemme 21 ja 19 vuotiaat.meillä on suhteessa ongelmana se että Saaran luvata tyttöystävälle jotakin tai sanoa että onnistuu tai tjn tommosta. Mutta usein lopuksi käy niin että se ei onnistukaan ja tyttöystävä suuttuu ja pakottaa mielensä. Me riidellään muutenkin todella paljon mutta kaikki on pieniä riitoja. En edes muista viikkoa kun ei olisi ollenkaan ollut riitaa. Muutakin suhteen ihan alussa. Ja sitten seksiin. Alussa me tehtiin seksiä lähes päivittäin ja välillä menikin montakin kertaa päivässä mutta nykyään vain minä olisin innokas siihen ja tyttöystävä saattaa haluta n. 1-2 kertaa viikossa ja me nähdään kumminkin joka päivä. Ennen suuseksi oli molemmin puolista. Mutta nykyään hän haluaa että minä teen hänelle ja sitten suoraan hommiin. Ja välillä tuntuu että hän ei edes haluaisi seksiä sillon kun sitä tehdään. Kun on tehty hän nousee ylös menee vessaan ja pukee vaatteet ja ottaa puhelimen. Mikä avuksi näihin.