Emiliad22.5.2018 12:15
1/1
Kaveripoika vai enemmän

Vihaan tätä tilannetta, kun en itsekään ihan tiedä mitä tunnen tai mitä pitäisi ajatella. Ollaan tunnettu yhden jätkän kanssa joku puoli vuotta ja sinä aikana meistä on tullu tosi läheisiä. Ei siis mitenkään fyysisesti vaan ihan vaan kavereina. Ihan lähiaikoina kuitenkin tämä poika on alkanut kohdella mua hieman liian hyvin ollaksemme vain kavereita ja kiusoittelee ihan kuin tykkäisi musta. Yhtenä iltana oltiin sitten porukalla juomassa ja hän yritti pussata mua, mutta en nyt tiedä tarkoittaako toi yhtään mitään, saatikka muistaako hän edes koko tapahtumaa. Hänen hyvä kaverinsa kuitenkin kertoi, että hän olisi ihastunut muhun. Näyttäisi siis hieman siltä, että hän ajattelee mua enemmän kuin kaverina. Siitä huolimatta hän välillä ikään kuin ottaa takaisin, alkaa jarrutella ja vähän kuin häpeäisi tekemisiään ja sitten kuitenkin retkahtaa taas jatkamaan. Kyllä mäkin siitä tavallaan tykkään, mutta en tiedä kannattaako näin hyvää kaverisuhdetta lähteä riskeeraamaan ja jotenkin tuntuisi liian oudolta, jos olisin hänen kanssaan yhdessä, kun aiemmin olin ihastunut hänen kaveriinsa, enkä suoraan sanottuna tiedä olenko ihan päässyt yli siitä, vaikka hän tekikin niin paskasti mulle ja nyt yrittää epätoivoisesti korjailla tilannetta. Eli siis haluaisin nyt lähinnä tietää kannattaisiko mun nostaa kissa pöydälle ja keskustella asiasta vakavammin hänen kanssaan ja onko paha, jos sanon että en oo kiinnostunu siitä sillä tavalla ennen kuin se loukkaantuu pahemmin, jos jatkan tätä näin. Ja jos joku osaisi selittää miksi mulla ei ole kunnollisia tunteita häntä kohtaan, vaikka hän on "täydellinen", niin saa kertoa. D: