Ihmissuhteet
kolmoispylväs21.5.2017 20:29
1/9
Jätin tuurijuopon avopuolisoni :(

Olimme yhdessä melkein 7 vuotta, ja hänen jättämisensä oli todella vaikeaa. Rakkaus ei ole hävinnyt mihinkään, mutta mulla tuli vaan mitta täyteen. En voi elää elämääni ihmisen kanssa, joka ei viinan tultua kuvioihin huolehdi enää mistään muista asioista.
Kerroin perjantaina puhelimessa muuttavani äitini luokse takaisin, ja tänään illalla menin hakemaan vähän tavaroita kämpästämme. Mies oli aluksi ylimielinen, ja koitti esittää, ettei häntä kauheasti kiinnosta, mutta jonkun ajan kuluttua kun olimme jutelleet tilateesta, hän alkoi itkeä :( olin niiin lähellä, etten syöksynyt halaamaan häntä ja perunut päätöstäni, mutta oli pakko kovettaa sydän ja lähteä pois. Mies lähetti viestin ja soitteli, että eikö voitaisi vielä yrittää, mutta en tiedä pystynkö. Olen niin monta kertaa pettynyt tyhjiin lupauksiin :( tällä hetkellä tuntuu ihan järkyttävän pahalta, ja alan kyseenalaistaa päätöstäni. En oikeasti tiedä mitä pitäisi tehdä. Jotenkin haluaisin ehkä vielä yrittää, jos mies olisi vaikka herännyt ja oikeasti lopettaisi viinanjuonnin kokonaan. Olen ihan rikki :'( teinkö sittenkin väärän päätöksen. Tiesin että tämä tulee olemaan vaikeaa, mutta tää olotila mikä mulla nyt on, on jotain ihan kamalaa. Tuntuu ettei pysty hengittämään :'(