Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

RainbowDust15.6.2018 21:08
1/5
itsetunto ongelmat parisuhteessa

En ole enää suhteessa ollu enää pitkään aikaan mut tuli nyt kuitenki mieleen edellisen kokemuksen perusteella.

Kokeeko kukaan muu koskaan alemmuuden tunnetta seurustelukumppanin takia?
Tiedän että on paha vertailla ihmisiä, kaikki ovat omanlaisia eivätkä kaikki voi olla samanlaisia jne.

Mut yks iso ongelma joka mulle koitui suhteen aikana oli esimerkiksi fyysinen epävarmuus: poikaystävä oli suhteellisenkin hyvä kroppainen, ihan kivat lihakset, muutenkin salilla käyvä yms.

itsellä sitten löytyikin muutama lisäkilo (oikeasti ihan vain muutama, mutta nekin alkoivat häiritsemään sillä sekunnilla kun aloin vertailemaan itseäni häneen)
En kokenut olevani "hänen tasollan" tai "tarpeeksi hyvä": sinkkuna ollessa en ollut koskaan kokenut tarvetta huolehtia painostani niin paljon tai ainakaan en koskaan osannut tehdä asialle mitään.

Tämä ei kuitenkaan ollut edes se ainoa asia. Kyseinen henkilö oli myöskin perus luonteeltaan kaikkea mitä minä en ole: extrovertti, sosiaalinen, sosiaalisesti osaava, saa ihmiset kiinnostumaan itsestään ja tietää aina mitä sanoa kaikille jotta he pitäisivät hänestä, aina muiden ihmisten seurassa tunsin olevani näkymätön sillä monet yleensä huomioivat tätä paljon enemmän heittäessään hyvää läppää jne. smoothia keskustelua.

Näistäkin ominaisuuksista olin kateellinen kaiken sen sosiaalisen ahdistuksen takaa

loppuenlopuksi tosin iso osa tämän eksän miellyttävyydestä ja täydellisestä olemuksesta oli ulkokuorta. Onnistuipa jopa miettimään kerran miksi kaikki muut pitävät hänestä mutta minä en, ottaen huomioon että olin yksi niistä harvoista jotka tosiaan näkivät kyseisen henkilön negatiiviset puolet (johtivat omalta osaltaan eroon)



jotenkin tämän suhteen aikana tunsin kuitenkin itseni jotenkin "pieneksi", tiedän ettei itsetuntoni ole kovin hyvä muutenkaan. Taas sinkkuna tuntuu paljon paremmalta olla ja olen myöskin harrastanut liikuntaa karistaakseni muutamia kiloja ihan yleisen terveydenkin takia