eemmää3.6.2017 14:05
1/7
Ihastus toiseen etäsuhteen aikana

Oon vaihto-opiskelemassa ulkomailla, takana 3kk ja edessä 2kk. Asutaan poikaystävän kanssa yhdessä Suomessa, ollaan oltu yhdessä reilut pari vuotta. Suhde oli lähtiessä ja on edelleen hyvällä mallilla, poikaystävä on käynyt kerran kylässä ja tulee kuukauden päästä uudestaan. Luotan häneen ja hän muhun.

Mä tapasin tosi kivan paikallisen miehen täällä jokin aika sitten. Jutellaan facebookissa ja törmätään joskus sattumalta, ei sen kummempaa. Ei flirttailua, ei näkemistä kaksin eikä edes siitä puhumista. Kirjoitellaan vaan niitä näitä aika tiuhaan tahtiin. Mies tietää että seurustelen, siitä ei oo pahemmin koskaan puhuttu sen kummemmin.

Mua pelottaa että mä oon ihastumassa tähän mieheen, vaikka ollaan vaan juteltu Facebookissa. En tiedä mitä hän ajattelee, pitääkö mua kaverina vai mitä. Aluksi ajattelin tän olevan vaan huoletonta juttelua, mulla on paljon miespuolisia kavereita sekä kotona että täällä vaihdossa. Monien kanssa viestittelen tosi paljon. En vaan voi tälle tunteelle mitään, ja pelkään hurjasti että se vahvistuu jos jatketaan juttelua... Tässä miehessä vaan kaikki vetoaa muhun, ja tykkään erityisesti siitä että voin harjoitella paikallista kieltä kun kirjottelen sen kanssa.

En ikinä pettäis poikaystävääni, ja rakastan häntä. Meiltä on ehkä useamman kuukauden ajan vaan puuttunut intohimo, ja harmitti hirveesti kun huomasin että kuukauden erossa olokaan ei tuonut intohimoa takas kun ehkä yhdeksi päiväksi. Intohimon puuttuminen saattaa olla yksi syy, mikä on ehkä ajanut mut näihin tuntemuksiin pienestä ihastumisesta toiseen.

Puhuttiin mahdollisista ihastumisista puolin ja toisin ennen vaihtoon lähtöäni, ja todettiin molemmat että jos sellaista sattuis tapahtumaan niin pidetään vaan päät kylmänä ja katsotaan tilannetta uudestaan sit kun oon ollu hetken aikaa taas takas Suomessa. Pettämään tai jättämään ei ruveta vaihdon aikana vaikka mikä olis.

Mä vaan toivon että toi mies tekis jotain tyhmää tai osoittais edes epäkunnioitusta mun parisuhdetta kohtaan, jolloin mä en pitäisi siitä enää yhtään niin paljon. En tiiä miksi ees avauduin tästä, tuntu siltä et piti päästä purkamaan. Onko kukaan ollu samanlaisessa tilanteessa? Miten siitä selvittiin?