Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Rania20.7.2018 8:21
1/4
Hämillään seksuaalisesta suuntautumisesta

Tiedän, että keskustelun otsikko saa mut kuulostamaan 12-vuotiaalta esiteiniltä, joka vahingossa koski toisen tytön kättä ja pitää itseään homoseksuaalina, mutta tää on jo jonkun aikaa mua vaivannut aihe ja halusin vaan jakaa mun tuntemuksia jollekin. Mulla ei oo hirveänä kavereita IRL, jotka voisivat kuunnella tai samaistua.

Mä en oo oikeastaan ikinä aiemmin pohtinut mun seksuaalista suuntautumista sen syvemmin. Oon pitänyt itseäni täysheterona jo vuosia. En oo ikinä seurustellut, en suudellut, en oo ollut sängyssä kenenkään kanssa enkä oo kokenut sen suurempaa tarvetta kiirehtiä noiden asioiden kanssa enkä sen suurempaa vetoa niitä kohti. En oo ihastunutkaan keneenkään vuosiin (tässä on takana joitakin lapsuuden traumoja). Oon kristitty, Jumalaan uskossa oleva nuori, jolla on ollut aina haaveena perustaa perhe. Olen aina halunnut olla äiti. Se on ollut elämäni suurin päämäärä lapsesta asti.

Nyt oon muuttamassa opiskelujen perässä kaupunkiin ja ehkä tää on herättänyt mua itsetutkiskeluun. Yhä useammin ajattelen tytöistä, että onpa söpö, pojista sen sijaan harvemmin näin ajattelen. Seksuaalisesti mua kiihottaa molemmat sukupuolet omalla tavallaan. Emotionaalisesti mun on helpompi olla tyttöjen seurassa. Tai sit tosi tietynlaisten kundien seurassa.

Musta tuntuu, että mä oon pyhäinhäväistys sekä muille uskovaisille että tulevaisuudessa mahdollisesti lgbtq-porukoille, jos mä joskus seurustelenkin tytön kanssa. En oo ikinä aatellu homoseksualisuutta pahana tai homoseksuaalisia jotenkin tavallista ihmisenä syntyisempänä; kaikki rakastakoon ketä tahtoo, mutta todennäköisesti monilla LGBTQ-ihmisillä on negatiivisia näkökulmia uskovaisista. Mun uskiskaverit taasen todennäköisesti yllättyisivät, jos kertoisin niille mun tuntemuksista. Jotkut ei ehkä uskois, jotkut vois jopa suuttua. Etenkin mun sukulaisissa on konservatiivisia uskovaisia, jotka ei ikinä hyväksyis näitä ajatuksia.

Ja sit se fakta, et oon aina halunnut olla äiti. Kannatan homoadoptiota yms. eikä mua haittais joskus adoptoida kotia kaipaava lapsi tai nuori, mutta silti tuntuu, että heitän kaiken sen, mistä olen unelmoinut hukkaan, jos päädyn vavakaan suhteeseen naisen kanssa. Tai et oon jo nyt heittämässä niitä hukkaan, kun edes pohdin asiaa.

Mikä mä oon? Mitä mun pitäis tehdä? Kannattaisko mun syksyllä mennä mukaan Setan tms. toimintaan vai pidetäänkö mua siellä friikkinä? Pitääkö sen toimintaan osallistuessaan olla varma suuntautumisestaan? Vai pitäisikö mun vaan jatkaa seurakunnan jutuissa ja toivoa, että tapaan sen kautta jonkun kivan pojan, jonka kanssa voin joskus perustaa perheen kokematta ikinä naisen kosketusta? Onko tämmöinen itsetutkiskelu seksuaalisuuteensa liittyen seminormaalia? Pitäiskö mun kokeilla puhua tästä aiheesta jollekulle? Mulla on muutama seksuaalivähemmistöön kuuluva kaveri, mut nekin on joskus sanoneet että mä "oon heteroin tyyppi jonka ne tietää".

Anteeksi jos tää teksti kuulosti creepyltä.
Kiitos jos joku näihin kysymyksiin vastaa.