Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

itsme00015.7.2018 7:29
1/3
Ero ja exän uus kaveri

Poikaystävä siis jätti mut viis pävää sitten.
Eron jälkeen tuli ilmi, että tyttö, jonka epäilin puhuneen tän mun exän kaa jo suhteen aikana, oli puhunut mun exän kaa jo jonku kuukauden. Ei kuulemma viitsinyt kertoa etten tule vihaiseksi.
Oli myös viettänyt aikaa tän tytön kanssa multa salaa kun oltiin vielä yhdessä.
Eli oli yhdessäolon aikana valehdellut ja salaillut.
Plus että poikaystävä oli harkinnut mun jättämistä noin kaks viikkoa, joka on samoihin aikoihin kun alko puhua tolle tytölle.
Eron jälkeisenä päivänä meijän oli tarkotus tavata ja puhua, exä kuitenki oli lähtenyt espooseen ajamaan (käynyt mäkissäki) ja kävi ilmi että olikin ollut tän tytön kaa siellä.on muutenkin ollu nyt nää viimeset päivät tiiviisti tön tytön kanssa ja puhunut snäpissä kokoajan. Kun sitte nähtiin, niin vastaili kokoajan ton tytön snäppeihin ja lähtikin meiltä suoraan tän kaa hengaa.
Lähden tänään viikon lomalle ja halusin kuitenkin hyvästellä mun exän koska ollaan kavereita.
Hän sitte oli sen pari tuntia aamupäivästä munkaa. Ajettiin mopoilla vain kauppaan ja takaisin (lame).
Tän jälkeen hengas sen tytön kaa koko päivän, ajeli ympäri kylää senkas, oli sen luona yms.
Illalla kun kysyin että tuleeko se hyvöstelemään nua (tarjouduin ajamaan lähelle tätä tytön kotia ettei olis ees nii pitkö matka) ja sano että ei nyt pääse.
Illalla näin snäpistä että hengasit mäkillä, ajoik sinne ja siellä ne istu vierekkäin, nauro ja poltti vapea yhessä.
Tuntuu niin pahalta, että vaikka olen "tärkeä", ei pysty puhuu mulle, ei pysty olemaan (kuulemma tekee vielä pahaa olla munkaa), tän tytön kaa on kuulemma mukavampaa, feidaa mut kokonaan (ei vastannu ees mun viesteihin kun oli sen tytön kanssa) ja jätti melkeen hyvästelemättä mut.
Itelle tulee vaan psrempi olo kun nään sen, joka voi kyl johtuu siitäki et mun aivot ei vielkää oikee tajuu et ollasn erottu kun viimesen kahen vuoden aikana ollasn tehty kaikki yhessä ja nähty tosi tiiviisti.
Ja nää on siis kuulemma vaan kavereita kun tyttökin on varattu.
Ja exällä ei ennen oo ollu tyttökavereita.
Onneks tää tyttö on nyt lomalla samaa aikaa kun mä niin saan ees vähän mielenrauhaa.
Mitäs mieltä ootte tästä koko jutusta? :D