Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Pikkunapero5.8.2017 8:15
1/6
En oikeesti tiiä pitäiskö erota

Ollaan mun poikaystävän kanssa seurusteltu vuosi ja 6kk.

Koko tämän suhteemme on ollut paljon hyviä aikoja, jolloin ollaan täydellisen onnellisia ja tyytyväisiä, vailla mitään ongelmia. Suunniteltiin aina yhteistä tulevaisuutta ja rakastettiin toisiamme vaan niin paljon.

Kuitenkin jossain vaiheessa oma mielenterveyteni alkoi rakoilemaan ja suhteestamme tuli osittain hyvin vaikea. Riitelimme usein, koska itselläni oli vihanhallintaongelmia ja ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta enkä osannut pidätellä raivoani tai hallita vihaani ..Riitelimme, loukkasin häntä useasti ja meinasimme ertoa useaan otteeseen ja mietimme sitä. Haavoitimme jatkuvasti riitelyllä toisiamme.. Emme kuitenkaan koskaan oikeasti halunneet erota, vaikka sitä aina toiselle sanottiin. Riitojen jälkeen aina itkettiin ja vannottiin, ettei tarkoittanut sanomaansa ja pyydettiin anteeksi.
Poikaystävä vain jotenkin luotti siihen, että terapian seurauksena olen pian entiselläni. Minäkin luotin siihen. Jatkoimme siis suhdettamme aina kaikesta huolimatta ..

Olen hänelle ikuisesti kiitollinen kuinka hän jaksoi tuota aikaa kuin jokin helvetin sotilas. Rakastettiin toisiamme niin paljon, ettei haluttu luovuttaa ton takia. Ja terapia onneks selvitti mun pään. Pääsin yli mun ongelmista ja aloin päästä yli myös vuosien kestäneestä kiusaamisesta.

Meidän suhde alko kukoistaa. Koko tuo paska oli ohi. Ei riidelty enää hirveästi, eikä mietitty eroa. Oltiin niiiin onnellisia, eikä mikään voinu erottaa meitä. Tuntu ihanku alkuhuuma ois tullu takasin. Nähtiin toisemme ihan eri valossa ja meidän rakkaus vain voimistu..

Tota ei kuitenkaan kestäny pitkään, kunnes alotin uuden hormonaalisen ehkäsyn. Se pilas vähänniinku kaiken. Samoja ongelmia alko tulla vähän takas (ei kuitenkaan noin pahana)
Mulla oli pahoja mielialanvaihteluja, joita oli vaikee hallita ...

No kuitenki eilen tapahtu jotain aivan kauheeta. Vihastuin poikaystävälle yhdestä asiasta eilen ja aloin raivota sille. Sanoin sille, että en halua nähdä sitä enää ja että vihaan sitä. Sanoin aivan kamalasti, mutta siinä tilanteessa en osannut hallita sitä, sanat vain syöksyivät ulos mun suusta. En tarkoittanut niitä, raivoni vain purkautui typerästi sanojen kautta. Riideltiin sitten aika pahasti ja päätettiin, että nyt erotaan meidän suhde ei toimi ja ettei sovita toisillemme.Meillä on myös siis kaukosuhde, joka jatkuisi vielä 3 vuotta ja poikaystävä sanoi, että ei jaksaisi sitäkään enää .. Olin aivan paskana tästä. Ero oli niin todellinen.

Kuitenkin kun käveltiin poikaystävän asunnolle hervottoman itkemiseni jälkeen rauhoituttiin puhumaan .. Puhuttiin puoli tuntia kaikesta ja lopulta päädyttiin tulokseen, että halutaan yrittää. Olisi nimittäin tyhmää, jos erottaisiin e-pillereitten vuoksi.
Sovittiin, että katsellaan jos kaikki alkaisi mennä taas niinkuin ennen ja jos niin ei kävisi erottaisiin oikeasti ja siitä ei enää edes keskusteltaisi.

Kuitenkin nyt kun aamulla heräsin mulla on ihan toinen ääni kellossa .. mietin tätä kaukosuhdetta ja eilinenkin kummittelee mielessäni. Olen miettinyt olisko sittenkin parempi vain erota ja antaa kummankin löytää kumppani, joka sopii paremmin.. Mutta kun toisaalta sovitaan yhteen, rakastetaan toisiamme, tykätään samoista asioista, tunnetaan toisemme täysin ...
Ja ollaan onnellisia yleensä.

Mietin, että pitäisikö raa'asti vain erota vai vielä hetkeksi jäädä juuri katselemaan miten kaikki sujuu. Eihän siinä mitään menettäisikään .. Mitä mieltä te olette ja kiitän kun jaksoit lukea tänne asti :-)