musiccares21.10.2016 18:54
1/13
Analysoikaa tää jätkä! (pitkä teksti)

Tapasin tän kyseisen jätkän, sanotaan nyt vaikka Eliaksen, kaksi kuukautta sitten aloitettuani lukion. Ensimmäisinä viikkoina en edes huomannut Eliasta, vaan tutustuin enemmän luokkani tyttöihin viettäen aikaa heidän kanssaan. Kaikki kuitenkin alkoi siitä, kun yhtenä päivänä näin Eliaksen soittamassa ja laulamassa hänen kavereidensa kanssa. Kiinnitin huomiota tähän ja itseasiassa otin videonkin. Videon lopussa Elias vilkaisee minua, huomaa minun kuvaavan ja hymyilee söpösti samalla kääntäen päänsä pois ja jatkaen hymyilyä, näyttäen onnelliselta. Kotiin päästyäni lähetin videon muutamille ystävilleni ja kerroin, kuinka söpöjä luokkani pojat olivatkaan. Siinä samassa huomasin, että Eliaksessa oli jotain erityistä.

Seuraavina päivinä koulussa aloin kiinnittämään Eliakseen entistä enemmän huomiota. Hymyilin hänelle, hän hymyili minulle. Tätä jatkui, kunnes reilun viikon jälkeen Elias pyysi mua kaveriksi Facebookissa ja alkoi seuraamaan Instagramissa. Molemmissa hän tykkäsi muutamista kuvistani. Pian Elias lisäsi mut myös Snapchatissa ja alkoi juttelemaan chatissa. Juttelimme useita tunteja, meillä oli paljon yhteistä. Kysyin, josko voisimme jatkaa keskustelua Whatsappissa, koska en todella pidä Snapchatista, joten hän pyysi puhelinnumeroni ja lisäsi sitten Whatsappissa. Pian juttelimme jo koulussakin ja välillä Elias tuli halaamaan mua ja piti muutenkin lähellä. Ihastuin.

Yhtenä päivänä sitten sovimme tapaavamme koulun jälkeen. Hengailimme hänen huoneessaan kuunnellen musiikkia ja vain puhuen elämästä. Elias kyseli perheestäni ja mainitsin, että mulla on isosisko. Hän kertoi myös hänelle tärkeästä isosiskostaan ja olin tosi iloinen siitä, että meille molemmille isosiskot olivat niin tärkeässä roolissa. Pian hymyni kuitenkin hyytyi, kun Elias osoitti sormellaan ylöspäin ja sanoi, että hänen isosiskonsa kuoli kuusi vuotta sitten. Jäin täysin sanattomaksi hänen kertoessaan, että oli hänen edesmenneen siskonsa syntymäpäivä. Mulle tuli tosi epämukava olo. Olin heillä ensimmäistä kertaa ja vielä tuollaisena päivänä. Sanoin, että mun pitäisi varmaan lähteä, mutta Elias ei kuitenkaan halunnut mun lähtevän. Halasin häntä pitkään ja tiukasti jääden sitten hänen luokseen. Nuo tunnit tuntuivat vain hetkeltä. Lopulta mun oli kuitenkin sanottava, että on pakko mennä, sillä viimeinen bussi kotiin lähtisi pian. Elias ei olisi halunnut mun lähtevän, mutta saattoi mua sitten vähän matkaa pysäkille päin antaen lopuksi pitkän halin.

Juttelimme paljon Whatsappissa ja puheenaiheita kyllä riitti. Seuraavina päivinä koulussa vilkuilimme toisiamme jatkuvasti, hymyilimme, välillä vähän tönimme toisiamme muiden huomaamatta ja tässä vaiheessa emme enää sanoneet aamuisin "moi". Emme ilmeisesti kumpikaan halunneet, että muut huomaisivat, että meillä oli jotain juttua meneillään.

Näimme pian toisen kerran vapaa-ajalla ja juttelimme siitä, mitä halusimme. Hän kertoi minulle, ettei haluaisi mitään vakavaa, ns. "tyttöystävä-poikaystävä -suhdetta". Tiesin, että aikaisemmissa suhteissaan Eliasta oltiin petetty, hänet oltiin jätetty monesti yms. Elias on tunteiltaan herkkä ja luulen, että hän pelkää satuttavansa itsensä uudelleen. Hän kysyi, mikäli olisin halunnut FWB, mutta vastasin kieltävästi, sillä tiesin, että mä tulisin satuttamaan itseni sillä. Mä en pystyisi poistamaan mun tunteita enää. Elias tuijotti mua, hymyillen vähän. Hän sanoi, että haluaisi suudella mua, olin kuulemma kaunis. Vastasin kieltävästi, sillä en tiennyt mitä ajatella. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi halunnut, vaan siitä, että pelkäsin satuttavani itseäni. Pian mun oli taas aika lähteä kotiin ja hän saattoi mua bussipysäkille lopuksi taas halaten tiukasti.

Reilu viikko jälkeenpäin monet ystäväni tiesivät, että tykkäsin Eliaksesta. Olimme tunnilla, Elias istui takanani. Pian hän kuiski jotain yhteisen ystävämme kanssa ja pyysin kertomaan sen, mistä he puhuivat. Pian Elias pamautti mulle päin naamaa, ettei pysty unohtamaan exäänsä. Hän sanoi, ettei halua satuttaa mua ja haluaa mun vain olevan onnellinen. Jäin lievästi sanoen aika sanattomaksi. Hän kysyi, että olenko vihainen. Vastaukseksi pyöritin päätä samalla sanoen "en" ja lopulta kääntäen selän.

Viikko kului emmekä puhuneet juurikaan mitään. Emme koulussa, emme Whatsappissa. Emme edes vaihtaneet katseita. Pian kaikki kaverini sanoivat mulle, että "Ei teiän välillä tuu olemaan enää mitää. Unoha se." Aloin jo itsekin uskoa tähän, kunnes Elias alkoi reilun puolentoista viikon jälkeen taas tuijottaa mua koulussa yms. Aloimme taas juttelemaan ja kaikki alkoi palata ns. "ennalleen". Kaverini eivät tästä tienneet, sillä heidän kommenttiensa jälkeen en enää halunnut kertoa aiheesta heille mitään.

Tiedän Eliaksen Tumblr-käyttäjän ja hän tietää, että lueskelen sitä ajoittain. Pian hän rebloggasi kuvan, jossa sanottiin jotakuinkin näin: "Olen tosi onnellinen siitä, että sain mahdollisuuden tutustua sinuun. Ihan sama miten tämä tulee päättymään, mutta olen kiitollinen siitä, että meidän tiet ristesivät." Vastaavia postauksia alkoi pian tulla useita. Tällä hetkellä uusimmat ovat:
"Yhtäkkiä hän ilmestyi ja vietteli sydämeni."
"Rakastan sinua, koska: Tunnet minut. Olet nähnyt huonoimmat puoleni. Tiedät että olen katastrofi. Etkä vieläkään ole lähtenyt viereltäni."

Reilu viikko sitten vaihdoimme yhteisen ensisuudelmamme. Samalla hän kertoi siitä, ettei häntä enää kiinnosta, jos joku koulussa näkee, että meillä on jotain meneillään. Tämän jälkeen hän on ollut fyysisesti lähellä myös koulussa. Jotenkin musta kuitenkin tuntuu siltä, ettei kaikki oo oikein. Joku pala on irrallaan palapelistä ja mä haluun, että te kaikkitietävät demut kerrotte mulle, että mikä pala se on.

Vielä pari juttua mitä monet luultavasti kysyisivät:
-Ollaan molemmat 17, pian 18-vuotiaita.
-Elias ja hänen exänsä eivät tietääkseni ole väleissä, sillä tällä exällä on jo uusi poikaystävä.
-En tiedä varmasti kauanko erosta on aikaa, mutta luulisin, että muutama kuukausi.

Onnittelut sulle, joka jaksoit lukea!