Ihmissuhteet
timangi27.3.2018 13:15
1/3
Ahdistava suhde, josta haluan pois!! Mitä tehdä? APUA!!!!

APUA!?!?!? onko joku ollut samassa tilanteessa? Jos on, niin miten hoiditte asian?!?!

Meidän koululainen jätkä lisäsi mut alkuvuodesta snäpissä ja alko juttelemaan. Olin tuolloin kiinnostunut toisesta meidän koulaisesta, joten en ajatellut asiasta enempää. Jätkä josta tykkäsin ei osoittanut kiinnostuksen merkkejä, joten päätin unohtaa koko homman.

Tällöin minulle juttelemaan aloittanut toinen meidän koululainen jutteli mulle jo tosi paljon. Noin 1.5kk sitten hän halusi nähdä ja vaikka en ollut hänestä erityisen kiinnostunut päätin suostua. Näimme aika monta kertaa. Hän eteni aika nopeasti ja se ei aikaisemmin mua haitannut. Nyt hän on alkanut kutsua minua tyttöystäväkseen, olen tavannut hänen perheensä ja kaverinsa ja hän minun.

Viime viikonloppuna hän mainitsi jotain nimestä/nimikirjaimesta biossa. Olin puoliunessa ja sivuutin vahingossa koko asian. Aloin myöhemmin miettimään sitä ja asia alkoi ahdistaa minua. Kaverini oli huolissaan siitä, että olin epävarma jo näin aikaisin suhteen alussa ja käski miettimään, että tykkäänkö oikeasti kyseisestä jätkästä vai vain ajatuksesta, että seurustelen. Olen miettinyt asiaa paljon ja päätynyt tulokseen, että haluan pois suhteesta (josta itse sain tietää vasta n. 2 viikkoa sitten). Mulle jätkässä on kuitenkin tärkeää myös ulkonäkö ja se oli alunperin syy, miksi en hänestä ollut kiinnostunut. Puolustelin hänen ulkonäköään kavereillenikin sillä, että hänellä on mukava luonne. Nyt kun hän haluaisi ns julkistaa suhteen olen tullut katumapäälle ja haluaisin pois tästä tilanteesta.

Mulle on ennen käynyt niin, että olen alkanut tykkäämään jätkästä koska se on tykännyt musta. Pelkäsin, että nytkin kävisi niin ja juuri niin kävikin.

En siis usko, että asia on korjattavissa, koska tällä hetkellä mua ahdistaa ajatus siitä, että edes törmäisin häneen koulun käytävällä ja joutuisin sanomaan moi.

Olen todella ujo, enkä usko, että pystyn asiasta sanomaan hänelle kasvotusten, joten en yhtään tiedä mitä tehdä. Meillä on kummallakin paljon menoa, joten emme nää ainakaan viikkoon, mutta sen jälkeen en tiedä haluanko kohdata häntä.