Tällänen yöllinen pohdinta...

En osannut edellisessä suhteessa kertoa tarpeitani sen pelossa että toinen ei pidäkkään minua niin ihanana ja lähtisi sen takia pois.
Mitä nyt ajattelen, on se, että siinä suhteessa ei ollut mitään reilua ja siksi minun olisi pitänyt pystyä pitämään puoliani ja kertoa suoraan hänelle, että näin minua ei voi kohdella, enkä siedä sitä hetkeäkään jos tällainen käytös on oikeasti sitä mitä hän uskoo minun ansaitsevan.

Miksi en siis voi nykyisessä suhteessa ilmaista itseäni? Minulla on edelleen sama pelko, että olisin väärässä jos kertoisin mitä ajattelen ja tunnen. Pelottaa tulla torjutuksi ja pelkään, että toisen mielipide minusta muuttuu.
Toisaalta onko sillä väliä, sillä kuvittelisin tuoneeni itsestäni turhankin suopean ja kiltin kuvan. Sellaisen kuvan, että kaikki on hyvin vaikka minusta suhde on epäreilu. Väliäkö sillä siis, jos toinen saa tietää. Ainakin hän näkee todellisuuden, ja minä näen kuinka paljon hän oikeasti minusta välittää, vai välittääkö hän vain siitä kauniista kuvasta, jonka olen itsestäni antanut.

Tuloksia voi olla kaksi. Kerron, mikä minua suhteessa vaivaa ja toinen ymmärtää, ehkä hieman yllättyy että tämä asia on vaivannut minua kokoajan ja olen pitänyt asian itselläni, hän kuitenkin kuulee minua ja yrittää keksiä kanssani molempia miellyttävän ratkaisun, jotta suhde voisi paremmin.
Tai sitten hän ei ymmärrä kuinka iso ongelma asia on, tai käsitä edes että jossain on ongelma, jolloin minun pitäisi kyseenalaistaa hänen sitoutumistaan suhteeseen ja sitä että hyötyykö hän vain minun kustannuksella olematta valmis muuttamaan mitään.

Mitä sanoisit tähän? Jos nyt ylipäätään jotain tuli mieleen...