Moikka! 👋🏼
Hiljattain virallistettu cover-tanssiryhmä Divine etsii jäseniä Turun seudulta sekä kisoja että covereita varten.
Olemme jo jonkin aikaa yhdessä tanssineet 5 nuorta, tanssimme sekaisin sekä tyttö- että poikaryhmien (ja KARDin..? 😅) koreografioita, olemme syntyneet välillä 02-96 ja ja ja.. keski-ikämme on siis noin 18. Sitä siis niin nuoremmat kuin vanhemmat ihan minkä tahansa sukupuolen edustajat ovat tervetulleita.
Aikaisempi kokemus nimenomaan kpop-tanssista mutta myös muista tanssilajeista katsotaan eduksi sillä toivomme jonkunnäköistä taidonnäytettä (esimerkiksi hakuvideo, pituudeltaan noin 30sek - 1min). Tämä ihan vaan siksi että me ollaan tanssittu yhdessä jo sen verran että tiedetään toistemme tanssityyleistä sekä vahvuuksista ja heikkouksista, haluamme videon perusteella varmistaa että sovit mukaan joukkoon 😊 Siitä huolimatta taidoista ei kuitenkaan tarvitsee ottaa liikaa stressiä, meillä on kaikilla muillakin vielä kehittymisen varaa.
Treenaamme epäsäännöllisen säännöllisesti muutamassakin eri paikassa, kesäaikaan myös mahdollisuuksien mukaan ulkona, joten meihin pääsee tutustumaan about heti. Joten rohkeasti slaidaa dm'iin vaikka mun ig'ssä @ronjachaaan jos kiinnostuit ja kysy ihmeessä lisää~
Cheerz