Olen pian 17 vuotta täyttävä tyttö Turun suunnalta ja tavoitteena olisi aloittaa terveellisempi elämä. Pituutta löytyy 167cm ja painoa 62kg eli painoindeksin mukaan olen ihan normaalipainoinen. Pari vuotta sitten lopetin kuitenkin sählyn ja sen jälkeen en ole oikein harrastanut mitään urheilua ja syönkin vähän miten ja mitä sattuu. Nyt olen kuitenkin havahtunut tilanteeseen, että jotain täytyisi tehdä niin ehkä keho ja mielikin voisivat paremmin. Ainainen väsymyskin voisi lähteä ja motivaatiota muuhunkin tekemiseen voisi löytyä.
Olen miettinyt itselleni urheiluharrastusta, jota olisi helppo sovittaa opiskeluihin ja tähän elämäntilanteeseen. Olen tullut siis siihen tulokseen, että kuntosali olisi paras vaihtoehto. Ainoa ongelma on se, että omaan sosiaalisten tilanteiden pelon. Pelkään siis ihmisten ennakkoluuloja ja ajattelen jatkuvasti heidän arvostelevan minua. Senpä takia jännitän menemistä juurikin esim. sinne salille. En ole siis ikinä oikeastaan käynyt missään kuntosalilla, enkä tiedä mitä liikkeitä siellä kannattaisi tehdä. Tavoitteena olisi siis juurikin kiinteyttää kroppaa ja olisi niitä lihaksiakin siinä ajanmyötä kiva saada esille.
Mutta siis nyt viralliseen asiaan:
osaisitteko te suositella jotain vähän hiljaisempia saleja Turusta ja erillinen naisten puoli olisi plussaa. Sali saisi olla myös suht halpa kun tässä opiskelijoita ollaan. Olisikohan myös yleensä kuntosaleilla mahdollisuus henkilökohtaiseen saliohjelmaan, että vähän tietäisikin mitä siellä pitäisi tehdä?
Tästä tulikin aika pitkä romaani, mutta jos joku viitsii vastata niin kiitti tuhannesti! :D