Olen harrastanut erästä palloilulajia nyt 9 vuotta. Jo viime syksynä mileeni tuli ensimmäisen kerran lopettaminen, ja tällöin sanoin myös valmentajalleni asiasta. Pidin hetken taukoa, mutta menin takaisin, koska tuntui, etten osannut tehdä päätöstä asiasta. Keväällä motivaation määrä putosi jälleen, ja olin aivan 50/50 lopettamisen kanssa. Jaksoin kuitenkin jatkaa kauden loppuun, sillä kesällä harjoitusten määrä minimoitui.
Nyt minulla on motivaatiota lajiini, mutta tunnit vuorokaudessa eivät riitä. Harjoitukset minulla on 8 krt/vko + 2 omatoimista + pelit. Minulla ei ole aikaa koulukäynnille, niin että voisin panostaa siihen kunnolla, saati sitten aikaa nähdä kavereita.
Pahinta on, että olen aivan kahden vaiheilla. Laji on aina ollut osa minua, ja en tiedä mitä muuta tekisin, jos sen lopettaisin. Toisaalta taas prioriteettini on koulu, ja nyt minulla ei ole aikaa hoitaa sitä kunnolla. Tauon pitäminen ei tällä tasolla ole vaihtoehto, koska tippuisin joukkueesta nopeasti.
Ja on ollut hetkiä, kun olen miettinyt, että ONNEKSI en lopettanut. Mutta en tiedä, miten paljon enempää stressiä voin kestää.
Toivottavasti oku jaksoi lukea, ajatuksia? apua? :(