oumygood22.8.2013 18:04
1/8
Motivaatio katosi, miten saisin sen takaisin?

Eli olen nyt noin 4 viikkoa jumpannut ja lenkkeillyt säännöllisesti 6 kertaa viikossa, keskimäärin n. 30 min kerralla. Minulla ei rahatilanteen vuoksi ole mahdollista käydä salilla, joten olen katsellut youtubesta treenivideoita ja tehnyt mm. Jillianin 30 days-treeniä ja BeFitt-pakaratreeniä. Suoraan takapihalta lähtee 2,5km pururata, jossa olen vuoroin kävellyt ja vuoroin hölkkäillyt. Teen myös treeniä silloin tällöin 4kg käsipainoilla, mutta ainakin vielä ne tuntuvat liian raskailta.

Treenaaminen tuntui tosi hyvältä viimeviikon puoliväliin saakka, mutta viime viikonlopun ollessani poissa kotoa, motivaatio hävisi kokonaan. Tilannetta ei ole myöskään auttanut flunssan oireet, joskin olen paranemaan päin. Maanantaina palattuani reissulta kokeilin jumppaa, jonka löysin youtubesta, mutta "jaksoin" tehdä sitä voin 10 min kunnes se alkoi tuntumaan vastenmieliseltä ja lopetin. Tiistaina päätin tehdä jotain tuttua ja turvallista ja tein Jillianin treenin (level 1), mutta sama homma kuin maanantaina. Treeni tyssäsi 10 minuutin jälkeen, vaikka olin tuskin kerennyt edes hengästyä. Keskiviikkona, eli eilen, päätin pitää vapaata kun olo tuntui tukkoiselta. Tänään aamulla sain tarpeekseni omaa tekemättömyyttä ja tein hammasta purren puoliteholla (en vain saanut itsestäni mitään irti) Jillianin treenin (level 2). Koko treeni oli täyttä taistelua eikä treenin suorittaminen loppuun tuottanut iloa niin kuin aiemmilla kerroilla ennen motivaation katoamista.

En oikeen tiedä, mitä tehdä. Olen aloittanut tämän liikuntahomman ekaa kertaa elämässäni ja juurikaan aikaisemmin en ole liikkunut muuten kuin satunnaisten lenkkien, viikottaisen ratsastuksen ja koululiikunnan muodossa. Nyt olen pitämässä taukoa ratsastuksesta, sillä on pakko säästää rahaa.

Olisi kiva saada jotain vinkkejä miten saisin motivaationi takaisin. Tavoitteenani olisi hieman kiinteytyä, kohottaa kuntoa ja oppia nauttimaan liikunnasta. Ihmettelen myös miksi tämä vaihe tuli vasta nyt kun kuitenkin olen tätä liikunnallisempaa elämäntapaa harrastanut jo lähes kuukauden. Mietin, että johtuuko tämä liian yksipuolisesta treenistä, mutta muuhunkaan ei oikeen ole mahdollisuuksia?