cupcakegirl22.1.2014 15:19
1/7
Miten nauttia liikunnasta?

Tällä hetkellä yritän pakottaa itseni liikkumaan kolme kertaa viikossa. Usein keksin verukkeita, esim. "olen väsynyt" / "oloni on hieman flunssainen" . Nautin liikunnasta vuosi tai kaksi sitten: juoksin ahkerasti, koska pidin siitä. Ortoreksian myötä liikunnasta tuli pakkoa. Ortoreksia ja liiallinen liikkuminen aiheuttivat minulle valtavia jalkakipuja. Yhdessä vaiheessa en pystynyt kävelemään ilman, että jalkani huusivat lepoa. Puolen vuoden liikuntakiellon jälkeen yritin uudelleen liikkua, varovasti kävellen puolen tunnin lenkkejä.

Polviini sattuu edelleen, kun juoksen. Kävely onnistuu ilman kipuja. Liikuntaintoni on kadonnut tyystin. Koen stressiä koululiikunnasta, kun en osaa ja polviini sattuu. Juokseminen on tuskaa, minkä vuoksi kuntoni on huono. Odotan aina kauhulla liikuntatunteja, ja arkisin yritän väkisin lenkkeillä.

Älkää saako käsitystä, että liikun vain koulun takia. Haluaisin voida hyvin ja omata hyvän kunnon - ihan itseni takia. Tahtoisin vinkkejä, kuinka voisin nauttia liikunnasta. Vinkit polviini ja juoksemiseen liittyen olisivat myös hyviä.

Ps. Samalainen keskustelu oli myös kehossa, älkää siis ihmetelkö sitä.