Elikkä siis kävin kuntosalilla n. hieman yli puoli vuotta treenaten neljä kertaa viikossa (pääliikkeet mave, kyykky pysty- ja penkkipunnerrus +apuliikkeet) sain hyvin aikaan tuloksia, mutta sitten elämä tapahtui ja jouduin lopettaa treenaamisen n. kolmeksi kuukaudeksi (ei ole siis mikään että jalka murtui tms. oli vain henkisesti vaikeaa aikaa). Nyt olen ajatellut ottaa itseäni niskasta kiinni ja raahata itseni takaisin salille.
Suuri motivaationpoistaja on kuitenkin se että heitin hukkaan puolen vuoden treenin, sillä tämän kolmen kuukauden aikana kaikki kertyneet "gainssit" ovat ainakin näin pintapuolisesti lähteneet.
Aloin vain miettiä sitä miten mun kannattaisi aloittaa treenaaminen uudestaan, koska en tietenkään voi/pysty heti jatkaa treenaamista samalla temmolla kuin keväällä treenasin.