lexipedia26.4.2016 13:24
1/5
Harrastuksen lopettaminen(pikaisia vastauksia!)

Heips! Olen nyt muutaman vuoden miettinyt erään harrastukseni lopettamista. En jaksa käydä enään treeneissä, motivaatio on alhaalla ja minulla ei ole aikaa mihinkään muuhun. Pidän kyllä joukkueestani, ja suurin osa kavereistani onkin siellä, mutta en vain enää pidä treenaamisesta. Tuntuu, että pitää aina vaivalla lähteä treeneihin, ja pidän vain treeneistä jotka ovat lyhyitä tai joissa ei varsinaisesti itse lajia harjoiteta.(esim.menemme joukkueen kanssa aina salille) Sanon aina itselleni, että nyt vain lopetat, mutta ei se olekaan niin helppoa; pelkään, että ihmiset eivät pidä minusta/pidä yhtä hyvävä jos lopetan, että isäni ei myöskään pidä minusta ja suuttuu ja ei pidä minua samana henkilönä, vaan jotenkin huonompana. Ja kirjoitin tänne tämän pitkän viestin, sillä en uskalla puhua tästä kellekään muulle, en edes parhaalle kaverille tai erittäin läheiselle siskolleni. Nyt olen ollut tauolla melkein kaksi kuukatta loukkautumisen takia, ja en tahtoisi mennä enään takaisin, mutta meillä on turnaus pian ja tähän mennessä olen omassa päässä ajatellut että sen jälkeen lopettaisin, mutta en tiedä uskallanko tai pystynkö. Kiitos kaikille kuuntelijoille/lukiolle!