Oon nyt aika ison ongelman edessä. Mulla siis tosi rakas kilpaurheiluharrastus, jota oon harrastanut muutaman vuoden. Se vie suurimman osan mun vapaa-ajasta ja on tosi vaikea kuvitella elämää ilman sitä. Nyt kaikki näytti ensi kautta varten tosi hyvältä: mulle oli luvattu paikka tosi kovatoisessa harkkaryhmässä, jossa kaikki ovat tosi taitavia ja varmasti motivoituneita. Tää oli mulle tosi iso juttu ja unelmien täyttymys, ja ootin harjoitusten alkamista innolla.
Kuitenkin, vaikka mulle oli jo annettu sopimuspaperi ja kaikki, valmentaja ilmoitti etten voikaan harjoitella tuon ryhmän mukana. Se oli mulle tosi iso takaisku (on ollut muutenkin tosi rankka syksy) ja oikeasti vain makoilin peiton alla ja itkin tuon takia 4 päivää ajatellen lähinnä, että tästä en koskaan pääse yli. Saattaa kuulostaa melko yliampuvalta reaktiolta joo, mutta tosiaan tuonne pääsy oli ollut mulle kaikki kaikessa.
Nyt pitäisi kuitenkin päättää jatkosta. Toisaalta haluaisin minulle tarjotun huonomman ryhmän mukana harjoitella että voisin taas ensi vuonna yrittää parempaan ryhmään, mutta toisaalta ei voisi vähempää kiinnostaa tuo laji tämän episodin jälkeen. Olen edelleen tosi vihainen tuolle valmentajalle, joka heitti minut ulos vaikka harjoitukset eivät ole vielä edes alkaneet ja koska hän ei edes keskustellut mun kanssa asiasta ennen tätä poisheittämistä. Ja jos jatkaisin, joutuisin olemaan kuitenkiin pari kertaa viikossa olemaan ko. henkilön kanssa tekemisissä ja se kuulostaa tällä hetkellä ihan mahdottomalta :D
Valmentajan lisäksi pitäisi harjoitella pari kertaa viikossa niiden parempien ryhmäläisten kanssa, joka tekisi varmasti todella kipeää ja saisi mut ajattelemaan vain sitä, miten mä en ollut riittävän hyvä sinne.
Lisäksi ongelma on se, että olen ollut nyt 2v tuon "huonomman" tason harkoissa, ja ne on olleet tosi löysiä, siellä on ollut sekalaista porukkaa enkä ole juurikaan kehittynyt. Siksi epäilen, että pystynkö nytkään siellä kehittyä niin palkon, että pääsisin ensi vuonna parempaan ryhmään.
Lopettaminen taas olisi ehkä kaikista järkevin vaihtoehto, mutta toisaalta mun koko elämä on oikeastaan perustunut tuohon harrastukseen, ja on tosi vaikeaa kuvitella elämää ilman sitä. Lisäksi myös minäkuvani on rakentunut myös pitkälti sen pohjalta, ja en oikein osaa hahmottaa itseäni ilman tuota harrastusta.

Selitys oli varmasti tosi sekava, toivottavasti jaksoitte lukea ja saitte selvää. Mutta kysymys kuuluu, että mitä tekisitte tässä tilanteessa? Kaipaan ulkopuolisen näkökulmaa kipeästi, joten olen superkiitollinen kaikista vastauksita!