Diamont11.1.2014 22:23
1/41
Aloitin lankutushaasteen!

Rapakuntoisena ja lähes liikuntaa harrastamattomana poikaystävän innostamana aloitimme yhdessä lankutushaasteen viime maanantaina. Ekana päivänä piti lankuttaa 20sek, jolloin vatsalihakseni alkoivat tärisemään jo 6sek kohdalla, mutta juuri ja juuri selvisin loppuun asti.

Ideana on, että lähes joka päivä lankutusaika pitenee 5-10 sekunnilla, ja välillä on lepopäivä. Eilen jaksoin lankuttaa jo 40 sekuntia, vaikka tosiaan aloitin lankutuksen 5 päivää sitten. Ero on siis huomattavissa varsin nopeasti! Tarkoitus olisi, että treeniohjelman mukaan jaksan lankuttaa kuukauden päästä aloituksesta 4,5 minuuttia. Saa nähdä, pääsenkö tavoitteeseen, mutta alku näyttää hyvältä!

Yleensä näissä haasteissa homma kaatuu siihen, ettei selviä edes siitä ensimmäisen päivän ohjelmasta, tai ohjelma tuntuu liian pitkältä/raskaalta/monimutkaiselta. Tämä kuitenkin vie päivästä vain sekunteja/minuutteja riippuen, kuinka pitkällä olet, eikä vaadi välineitä tai ulos raahautumista.

Tässä vielä haasteeseen linkki, jos joku muukin haluaa kokeilla :) Ja lankutusasento on kuvassa, eli siinä asennossa ollaan piukkana paikallaan (huom! pylly ei saa nousta muuta vartalolinjaa korkeammalle). Tulkaahan kertomaan tuloksistanne, jos jaksatte aloittaa.

http://www.obeesi.com/wp-content/uploads/2013/11/30dayplank.jpg